Anna Puu – Anna Puu

Idols-tähti ei kuulosta Idols-tähdeltä

Idols-tähden ensimmäinen levy on tavallaan tragikoominen epilogi koko todellisuudesta vieraantuneelle sirkukselle. Levy floppaa, toinen vielä pahemmin, moido. Toki on poikkeuksia, kuten Anna Abreu, Hanna Pakarinen ja Antti Tuisku, mutta epäonnistumisia sitäkin enemmän. Kertaakaan Idols-finalistin levy ei ole kuitenkaan voittanut kriitikoita puolelleen, mikä on paria levyä pidemmälle tähtäävän uran kannalta välttämätöntä.

Kuten arvaatte jo tästä väkinäisestä pohjustuksesta, Anna Puu tekee sen, mistä jo Koop Arposen taannoisen levyn kohdalla varovaisesti puhuttiin: rikkoo kaavan. Lasse Kurki ja Knipi ovat pistäneet peliin koko osaamisensa, ja Puun debyytti kuulostaa todella hyvältä, paremmalta kuin tuhat Emmiä.

Suurena yllätyksenä tulee se, että kaikesta Kurjen ja Knipin popin historiasta ammentavasta (tai ryöstöviljelevästä: Palava Tuuli on säkeistöiltään lähes identtinen The Everly Brothersin Unchained Melodyn kanssa) – osaamisesta huolimatta Puu itse on se, joka kantaa koko suorituksen.

Parhaat kappaleet löytyvät levyn alusta ja lopusta: Tuure Kilpeläisen cohenmainen rukous Linnuton puu nousee Knipin sävellyksen ja Annan sanoitukseen paneutuvan, hieman Lisa Ekdahlia muistuttavan laulusuorituksen ansiosta tasolle, jolle tässä maassa harvoin yltää kukaan – saati sitten Idols-finalisti. Albumin päättävä Mariskan sanoittama Mestaripiirros toistaa tempun, ja vielä rajatummalla paletilla. Näitä lisää ensi levylle.