Anti-Flag – The People ot the Gun

05.06.2008

Muusa lähti, musiikki parani

Muun muassa David Bowien ja Morrisseyn kanssa työskennelleen legendatuottaja Tony Viscontin marssittaminen Anti-Flagin edellisen albumin, Bright Lights of American, ruoriin ei ollut toimiva ratkaisu. Kyseessä oli samalla bändin viimeinen kahdesta levystä suuren levy-yhtiön leivissä. Nyt toimintaa on palautettu kaikin puolin puristeille ystävällisempään suuntaan, sillä uuden levyn julkaisee jälleen indietaho, ja tuotantotöistäkin bändi vastaa tällä kertaa itse.

Vasemmistolaisesta politiikastaan ja pyyteettömästä aktivismistaan tunnettu yhtye menetti tammikuussa tärkeän innoittajan, kun George Walker Bush lopetti vauhdikkaasti sujuneen presidenttikautensa. Tämä ei onneksi ole pehmentänyt bändiä yhtään, päinvastoin, vastaiskuna Bright Lights of American popahtavuudelle The People or the Gun on räkäisintä ja vihaisinta Anti-Flagia todella pitkään aikaan.

Vimmaisuus pukee bändiä, ja melodiat toimivat, joten lopputuloksesta on helppo nauttia. Pitää sitä paitsi ihailla yhtyettä, joka tekee kännyköiden soittoääniä vastustavan kappaleen, vaikkakin kieli poskella. Kun vielä muistetaan, että Justin Sanella on yksi punkin parhaista äänistä, voidaan puhua hienosta levystä.