Metallican Through the Never sai ensi-iltansa Suomessa viime perjantaina. Elokuva arvioitiin samana päivänä ilmestyneessä Rumbassa, ja julkaisemme arvion nyt myös verkossa.
Teksti: Saku Schildt
Toiset tekevät mitä osaavat, toiset mitä huvittaa. Metallica kuuluu jälkimmäisiin. Mikään Some Kind of Monster -dokumentti tai Lulu-katastrofi ei ole kyennyt horjuttamaan yhtyeen asemaa maailman suurimpana heavybändinä.
Niinpä nimenomaan Metallican on luontevaa ottaa Through the Neverin kaltainen riski. Historia kun ei tunne onnistuneita bändielokuvia kenties The Wallia (1982) lukuun ottamatta. Ja kuinka ollakaan, Metallica melkein hoitaa homman kotiin.
Through the Never on sekoitus livetallennetta ja musiikkivideomaista tarinaa. Elokuvassa Metallican roudarina työskentelevä Trip (Dane DeHaan) komennetaan kesken keikan hakemaan tielle jäänyttä rekkaa. Pöhnäisen nuorukaisen matka muuttuu surrealistiseksi painajaiseksi.
Juonellisissa osioissa on aluksi ideaa, mutta lopulta niiden suurin ansio on, etteivät ne ärsytä ihan hirveästi. Paperinohut, melko väkivaltainen tarina on kuin suoraan 14-vuotiaan pojan kouluaineesta. Lopussa meno muuttuu tyylipuhtaaksi campiksi.
Keikka on sen sijaan komeaa nähtävää ja kuultavaa. 3D-efekti vie katsojan keskelle tapahtumia, ja Metallican vanhat konnat ovat hyvässä vedossa – vaikka tuntuvatkin vähän pinnistelevän kameran edessä.
Hieno liveosio ja köykäinen juoni muodostavat passelin kokonaisuuden. Elokuva kannattaa katsoa nimenomaan teatterissa, kotilaitteilla kokemus on varmasti laimeampi.