Kotimaiset herkistelijät Topi Saha ja Matti Johannes Koivu julkaisivat kumpikin hiljattain uuden levyn. Kumpi herkisti Rumban kriitikon ansiokkaammin?
Kuva: Hilla Kurki
Topi Saha: Kolme veljee
Warner
Pelimannista pomoksi.
Kaustisten Bob Dylan, jo helsinkiläistynyt Topi Saha aloittaa kakkoslevynsä lakonisimmalla mahdollisella tavalla: ”Lupasin tehdä kaiken oikein”, hän vaikeroi nimikappaleessa kilpaa akustisen kitaran ja huuliharpun kanssa. Kaksi minuuttia myöhemmin laulu kohoaa siivilleen palatakseen takaisin melankolian maan tasalle. Pelimannin dynamiikka toimii.
Kansanlaulupoljentoinen Kaikki mitä tarvitsen istuisi iskelmäradioiden soittovirran pirtaan – helmiä sioille, mutta takuuvarma tanssilavojen tärisyttäjä. Virsimäisimmillään liipataan lähellä Joose Keskitaloa, eikä edes Se joka karkuun pääs -laulun countrymainen eroruikutushäiritse. Sahan kirjoituskynä on sahaakin terävämpi.
Verta ja lihaa -debyytin (2010) tavoin lopputulos soi riisutun perinteisesti. Jo silloin vertauksina mainittiin Springsteen, Lindholm, Nurmio, Karjalainen ja Salomaa. Ilmaisusta löytyy silti omaa ääntä ja Saha osoittaa, ettei hän sahannut kuulijoitaan korviin. Topi Sahalta on lupa odottaa merkintöjä suomalaiseen laulunkirjoituskaanoniin.
Marko Ylitalo
Matti Johannes Koivu: Matti Johannes Koivu
Sony
Matti harhailee.
Uskallan väittää olevani keskivertoa hanakampi Matti Johannes Koivu -fani. Olen ylistänyt Puuhastellen-levyä (2006) niin monessa yhteydessä, etten pysy enää itsekään perässä. Montaa saman genren edustajaa pidän ällöttävän sentimentaalisina ja tekoherkkinä, kun taas Koivun musiikkiin minulla on lähes autistinen suhde. Mutta mikään ei kestä ikuisesti.
Koivun uudella levyllä on nimittäin jotain vähemmän ylistettävää. Riparimelodioita ja turhaa varomista. Kalastaja sekä Kun katsoin kauas kuulostavat laimeilta joululauluilta, ja vielä lukuistenkin kuuntelukertojen jälkeen odotan, koska Matti alkaa laulaa seimessä nukkuvasta lapsesta tai hiljalleen laskeutuvista lumihiutaleista. Laulu pohjoisesta sen sijaan tarjoilee paatoksellista, etäännyttävää isänmaallisuutta.
Onneksi noin puolet levystä on sitä tuttua, järjettömän kaunista Koivua, johon joskus rakastuin. Avausraita Aulanko aukeaa kauniisti, ja muuta levyä sähköisempänä kaikuva Minä näen sinussa sen mitä rakastan on hieno rakkauslaulu.
Anna Brotkin
Arviot on julkaistu Rumbassa 3/13.