Arviossa Amoralin uutuus: ”Yksi vuoden kotimaisista metallilevyistä ilmestyikin jo helmikuussa”

”Amoral saa metallisen progen, popahtavan tunnelmoinnin ja upeiden kitaramelodioiden yhdistelemisen kuulostamaan ällistyttävän luonnolliselta”, kehuu Juha Wakonen arviossaan.

Teksti: Juha Wakonen, kuva: Valtteri Hirvonen

Amoral: Fallen Leaves & Dead Sparrows
Imperial Cassette

Uusi ääni kellossa.

Fysiikka on jännä juttu. Painovoima esimerkiksi sanelee, etten pysty nostamaan itseäni ilmaan. Sama laki sanelee, että kun junttaa musiikkinsa turhan tiheäksi, perustukset antavat lopulta periksi ja oma ääni alkaa kuulua.

Helsinkiläinen Amoral väläytti uutta fokustaan jo Beneath-albumilla (2012), mutta uutuus korjaa potin kertaheitolla kotiin. Itsetarkoituksellisen tekninen päsmäröinti on tiessään, ja kappaleisiin annostellaan raskasta progressiivisuutta vain tarpeen vaatiessa. Onneksi tarve vaatii, koska tuloksena on levy, joka ei kuuntelemalla tyhjene.

Ari Koivunen laulaa nyt monipuolisemmin kuin koskaan, vaikka tuimempi örinä ei mieheltä irtoa vieläkään. Bändi soi tutun taiturimaisesti, mutta pelkän kimurantin ulkokuoren sijasta levyssä on lajityypille poikkeuksellista syvyyttä. Yhtye saa metallisen progen, popahtavan tunnelmoinnin ja upeiden kitaramelodioiden yhdistelemisen kuulostamaan ällistyttävän luonnolliselta.

Yksi vuoden kotimaisista metallilevyistä ilmestyikin jo helmikuussa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 2/14.