”Bodom on siitä erikoinen metallimammutti, että lujasta rutiinistaan ja maailmanmiehen elkeistään huolimatta sen soitossa kuuluu samanlainen nälkä kuin ensimmäisilläkin levyillä”, kirjoittaa Saku Schildt arviossaan.
Lue Alexi Laihon, Amorphisin Esa Holopaisen ja Diablon Marko Utriaisen yhteishaastattelu tästä.
Children of Bodom
I Worship Chaos
Nuclear Blast
Arvosana: 8,0
Ja miksipä sitä toimivaa reseptiä muuttamaan, kun sopivaksi havaitulla konseptilla saadaan edelleen aikaiseksi hyvää kamaa.
Bodom on siitä erikoinen metallimammutti, että lujasta rutiinistaan ja maailmanmiehen elkeistään huolimatta sen soitossa kuuluu samanlainen nälkä kuin ensimmäisilläkin levyillä. I Worship Chaosilla soittaa yhtye, joka huohottaa kappaleet läpi kuin riivattuna. Tai helvetinkoirien ajamana, kuten bändi itse Blooddrunk-levyllään (2008) muotoili.
Yhtyeen perustan vahvuudesta – tai Alexi Laihon ylivallasta – kertoo jotain sekin, ettei maallikko juuri huomaa bändin soundissa muutoksia, vaikka kitaristiguru Roope Latvala poistui bändin riveistä ennen äänitysten alkua. Mitään ei puutu, mitään ei ole erityisemmin tullut lisää.
Tai Laihon sävellyskynä on nyt paremmassa kunnossa kuin parilla edellisellä levyllä. Relentless Reckless Forever (2011) ja Halo of Blood (2013) olivat lajissaan päteviä levyjä, mutta I Worship Chaos tuntuu syystä tai toisesta näitä enemmän albumilta, jonka vietäväksi voi tempautua ilman aiempaa Bodom-suhdettakin.
Kuten levyltä ennakkoon julkaistut kappaleet I Hurt, Morrigan ja I Worship Chaos vihjasivat, rivakoita riffejä ja kivoja melodisia koukkuja riittää. Kaikkia kortteja ei kuitenkaan esitelty ennalta, vaan korvat noukkivat loppulevystäkin mieleen iskostuvia yksityiskohtia. Mainittakoon vaikka Hornsin black metal -sävyt ja hitaamman Prayer for the Afflictedin komeat kitaramelodiat. Pahaenteisesti kuiskailtu All for Nothing on puolestaan tunnelmallisinta Bodomia miesmuistiin.
Albumi on sikälikin kotoisaa kuultavaa, että sitä painaa sama vaiva kuin kaikkia muitakin Bodom-levyjä tätä ennen: viimeisten kappaleiden aikana korvat ovat jo niin täynnä turbovauhdilla soitettuja kitara- ja syntikkasooloja sekä Laihon raakkumista, että ähky uhkaa.
I Worship Chaos on ehtaa Bodom-laatua, ja vieläpä orkesterin pitkän uran parhaita tuotoksia. On lukijan makunystyröistä kiinni, tarkoittaako tämä uhkaa vai mahdollisuutta.
Saku Schildt
Arvosteluasteikko:
0–1,9 p. hengenvaarallinen
2,0–4,9 p. kehno
5,0–6,9 p. keskinkertainen
7,0–8,9 p. hyvä
9,0–10 p. klassikko