Arviossa Jare & VilleGalle: Mustaa kultaa – Ei höpöheinää vaan ehtaa lätkää

"Kokonaisuudessaan Mustaa kultaa tuntuu olevan teemalevy nuorten miesten harrastuksista, jotka haisevat hielle, antavat aihetta uhoon ja peittoavat nalkuttavan naisen milloin vaan", kuvailee Heini Strand levylistat vallanneen lätkäkaksikon debyyttiä.

07.05.2011

Jare & VilleGalle: Mustaa kultaa
Monsp

Ei höpöheinää vaan ehtaa lätkää.

Mukavia nämä nykyajan nuoret miehet. Esiintyvät räpätessäänkin omilla nimillään sen sijaan, että tekeytyisivät poliisimurhaajiksi tai verhoutuisivat epämääräisten adjektiivien taakse. Jare Joakim Brand ja Ville Galle ovat häpeilemättä omia itsejään, urheilunnälkäisiä nuorukaisia.

Rap-duon debyyttilevy viittaa jo nimellään jääkiekkoon (nuuskan muodossa). Duon tunnus on muokattu NHL-logosta ja monet kappaleistakin kertovat epävirallisesta kansallisurheilulajistamme. Vilahtaapa duon musiikkivideoilla muun muassa Jere Karalahti ja Ville Peltonen.

Kokonaisuudessaan Mustaa kultaa tuntuu olevan teemalevy nuorten miesten harrastuksista, jotka haisevat hielle, antavat aihetta uhoon ja peittoavat nalkuttavan naisen milloin vaan. Hienoimmin teema kiteytyy kappaleessa Nelisilmä, jossa konsolipeli vie miehet.

Ennätin aluksi kuunnella levyä ironiana joukkueurheilulle leimallisesta lippatukka-mentaliteetista. Jossain vaiheessa huomasin, että ehei, pojathan ovat pääosin tosissaan. Siitä huolimatta Jare ja VilleGalle osaavat myös nauraa itselleen. Hyväntuulinen levy valitettavasti vain toistaa liiaksi itseään, jotta maaleja syntyisi voittoon asti.

Arvio on julkaistu Rumbassa 6/11

Katso räppäriduon uusimmat musiikkivideot täällä ja täällä.

Lisää luettavaa