Arviossa Kakka-hätä 77: Huoltoasemalle unohdettu mies – ”2000-luvun nerokkain punkbändi, eikä se itse edes ymmärrä sitä”

"Kaiken itseinhonsa alla Teemu Bergman – tuo Kouvolan oma Henry Chinaski – kirjoittaa paljon syvällisempiä tekstejä kuin pintatasolla antaa ymmärtää. Tekemällä lauluja dokaavista luusereista hän paljastaa yhteiskunnan ja yksilön kipukohtia", kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan.

Santtu Särkäs

Kakka-hätä 77: Huoltoasemalle unohdettu mies
Stupido

Turkulaislähtöinen Kakka-hätä 77 lienee tämänhetkisen Suomi-punkin suurin paradoksi. Bändin kyky yhdistellä mieltäylentäviä melodioita ja lannistuneita lyriikoita on niin ilmiömäinen, ettei kuulija aina edes tajua kuuntelevansa yhtä 2000-luvun kantaaottavinta yhtyettä.

Parhaiten kontrastin huomaa keikoilla, jossa jengi pogoaa hymyssäsuin samalla kun Teemu Bergman sylkee pahoinvoivia ja omakohtaisia riimejä kuten: ”Makaan yöllä yksin sängyssäni, mutta mä en unta saa / On ihan vitun paha olo, vaikkei ole edes krapulaa.”

Vaikka biisissä ei ole mitään hauskaa, sävellysten tarttuvat duurisoinnut ja Bergmanin röyhkeän välinpitämätön asenne onnistuvat keikauttamaan koko asetelman päälaelleen. Yhtäkkiä sekakäyttöä, masennusta ja ahdistusta sivuavat kappaleet eivät enää olekaan saamattoman spurgun itkuisia synnintunnustuksia, vaan hilpeitä juomalauluja, joita yhteiskunnan rattaista tipahtaneet hylkiöt voivat kollektiivisesti hoilata.

Tavallaan tämä on sääli, sillä kaiken itseinhonsa alla Bergman – tuo Kouvolan oma Henry Chinaski – kirjoittaa paljon syvällisempiä tekstejä kuin pintatasolla antaa ymmärtää. Tekemällä lauluja dokaavista luusereista hän paljastaa yhteiskunnan ja yksilön kipukohtia ja onnistuu näin olemaan kantaa ottavampi kuin yksikään kestovaipoista ja kikherneistä saarnaava Pispalan paskahousucrusti. Maailmaa ei katsokaas voi parantaa, jos ole henkisiä voimavaroja parantaa edes itseään.

On muuten ihme, etteivät Kouvolan kaupunginjohtajat ole vielä muiluttaneet Bergmania piuhat päässä Siperiaan – niin paskan maineen mies on vanhalle kotikaupungilleen onnistunut langettamaan. Vai mitä olette mieltä vaikkapa seuraavista aurinkoisista säkeistä: ”On ku vitun lottovoitto kun saa asuu Kouvolassa / on tutuks tullu Eskis, Lehtomäki, kyttis sekä assa / on päällä aina addua, nikeä ja fubua / rassi, mutka, värkit, haku, piriä ja subua / Kun on kemiallinen toppatakki päällä / niin on lämmin vaikka Kymijoen jäällä / mut se on velat taikka jalat ja jos sä mulle alat / niin koht on reikä päässä kusipäällä.”

Kuten Kakkiksen keikoilla käyneet tietävät, uudet biisit – kuten Me ollaan KH-77 – ovat jo osoittaneet toimivuutensa. Kun Bergman laulaa: ”Mä oon kohta kolmekymppinen, mutta henkisesti ehkä en / Ei oo naista ei rahaa eikä asuntoo / Mut onko ongelmii? / No vittu joo!”, yleisö alkaa pogota ja puida nyrkkiään. Hymyillen.

Lue koko arvio Rumbasta 9–10/11