Arviossa Nicole: Hävityksen huoneet – Levyn täydeltä epätoivoa, surua ja kuolemaa

12.11.2013

”Voi olla, että juuri tästä levystä tulee historian havinassa se merkkipaalu, johon bändin muita tekemisiä verrataan”, kehtuu Akseli Hiltunen arviossaan.

Teksti: Akseli Hiltunen, kuva: Laura Dziadulewictz

Nicole: Hävityksen huoneet
Biotech
4stars

Epätoivon ytimessä.

havityksenhuoneetSeinäjokelainen pitkän linjan metallibändi Nicole on julkaissut omaan verkkaiseen tahtiinsa neljä albumia. Yhtye luonnehtii neljä vuotta odotettua uutuuttaan uransa synkimmäksi ja karuimmaksi levyksi, mutta eiköhän niin sano joka ainoa heavybändi uutta tuotantoa esitellessään.

Onneksi ennakko-odotukseni osoittautuvat vääriksi. Nicolen levyltä todellakin kaikuu epätoivo, suru ja kuoleman läsnäolo. Lyriikat lyövät kättä musiikillisen ilmaisun kanssa harvinaisen hyvin, eikä levy kuulosta missään vaiheessa teennäiseltä. Nicolen ilmaisu on myös monipuolisempaa ja tavallaan vapautuneempaa kuin sen edellisillä albumeilla. Voi olla, että juuri tästä levystä tulee historian havinassa se merkkipaalu, johon bändin muita tekemisiä verrataan.

Yksi tärkeä syy tähän on se, että levyn äänimaisemassa ei kuulu mitään ylimääräistä eikä sitä ole ylikorostettu mitenkään. Tästä lienee kiittäminen yhtyeen itsensä lisäksi myös tuottaja Mikko Herrasta.

Arvio on julkaistu Rumbassa 10/13. Lue Nicolen ”Raskaimmat riffit kautta aikojen” -juttu tästä.

Lisää luettavaa