Arviossa Slipknotin The Gray Chapter – ”Pula-ajan Linkin Park” mainittu

”Siitäkin huolimatta, että Gray Chapter on osittain tympäännyttävän yksitoikkoinen, on myönnettävä, että Slipknot on lajissaan pätevä tekijä”, kirjoittaa Mikko Malm arviossaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 10/14.

Slipknot: 5 – The Gray Chapter
Roadrunner

Raivoa ja inhoa.

Slipknot löysi tiensä jenkkiteinien kollektiiviseen tajuntaan debyytillään vuonna 1999. Se oli täynnä angstista raivoa ja dystopista nihilismiä. Bändi ei ole siitä juuri kypsynyt ja kysymys kuuluukin, kuinka relevantti se on vuonna 2014. Kehitystä ja pehmentymistäkin on tapahtunut, mutta suuret linjat ovat samat.

Vaikka Slipknot ei enää tee Wait & Bleedin kaltaisia iskusävelmiä, osaa se edelleen olla parhaimmillaan vakuuttava. Siitäkin huolimatta, että Gray Chapter on osittain tympäännyttävän yksitoikkoinen, on myönnettävä, että Slipknot on lajissaan pätevä tekijä.

Devil in I -biisin jälkigrungeinen raskastelu vaikuttaa ensin tylsältä, mutta tarttuva kertosäe ja kiihkeä blastbeat-välike tekevät vaikutuksen. Sarcastrophen, Scepticin ja The Negative Onen kolmiyhteys on silti albumin parasta materiaalia. Etenkin Sarcastrophen intensiivinen thrash-riffittely sekä mielipuoliset skrätsäykset ja efektit luovat mielikuvia alkuaikojen kipinästä.

Goodbyen ja Killpopin laimea raskaspop on taas albumin ankeinta antia, kuin jonkilaista pula-ajan Linkin Parkia.

Mikko Malm