Arviossa tänään julkaistu Disco Ensemblen Warriors – Energistä hyvyyttä vai väkinäistä huonoutta?

Disco Ensemble työsti viidettä levyään pitkään ja hartaasti. Tuliko siitä väkisin kasaan rutistettu sillisalaatti vai huolella haudutettu mestariteos? Kimmo K. Koskinen analysoi.

Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Topias Hirvonen

Disco Ensemble: Warriors
Fullsteam

Emopunkkarit laventavat räväkkää otettaan.

Ulvilan ylpeys Disco Ensemble jatkaa viidennellä levyllään rohkean johdonmukaista musiikillista kehittymistään. Vuosituhannen alun räiskähtelevästä postcoresta on tultu pitkälle perinteikästä kehityskaarta seuraten mutta sielu liekehtien. Horisontti avautuu nyt aivan eri laajuudessa kuin debyytillä, jolla maisema hahmottui vain kapeana kaistaleena.

Jo First Aid Kit -kakkoslevyllä (2005) Disco Ensemblen sointia rikastuttivat ansiokkaat pop-sävyt ja ilmaisua sävyttämään nousseet ylimääräiset piippaimet. Niiden kautta biiseihin on löytynyt kaivattua ilmaisullista variaatiota ja yllättäen myös enemmän sisällöllistä substanssia. Tuore viitoslevy Warriors on tästä elähdyttävä esimerkki – eritoten yhtyeen katalogin jonkinlaiseksi notkahdukseksi muodostuneen The Island of Disco Ensemblen (2010) jälkeen.

Hämmentävästi The Rasmuksen ja U2:n ristisiitoksen mieleen tuova maistiaiskappale Second Soul ei luvannut esittelyhetkellään erityisen hyvää. Biisi tukeutuu suureellisiin synamattoihin ja tasatahtiseen disco-tamppaukseen lähennellen kosiskelevan maailmojasyleileviä sfäärejä. Levyn vekkuli avausbiisi, johdannon ja oikean kappaleen välimallista käyvä Intro puolestaan antaa aihetta odottaa enemmän.

Enemmän myös saadaan. Yhtye on ujuttanut kappaleisiinsa kosolti raikasta imua ja riemastuttavia jippoja. Selkeimmin tämä ilmenee kiintoisina kitarakuvioina ja tarttuvina laulumelodioina, mutta ilmaisun napakkuus ja otteen yleinen jämäkkyys luovat levylle tukevan selkärangan. Vaikka levyn tyylillinen kirjo venyy varsin laveaksi, monimuotoisuus ei tee siitä hajanaista vaan monipuolisen.

Warriorsin ytimessä sykkii tunteikas punkkarin sydän, joka saa leppeämmistä osasista rakentuvat pop-kappaleetkin hengittämään kiihkeästi. Kiivaalla pulssilla etenevät punk-rallit ovat ehtaa vimmaa, niillä yhtye tuntuu päästävän sisäisen eläimensä irti. Parhaimmat onnistumiset kohdistuvat silti kappaleisiin, jotka yhdistävät yhtyeen sisäistämän pop-sensibiliteetin rehvakkaammin räiskyvään ilmaisuun. Onneksi levyllä on enimmäkseen näitä. Ääri-ilmaisullakin on silti tärkeä rooli.

Melodisesti vahva Warriors on kokonaisuutena harkiten laadittu. Tempon ja räväkkyysasteen huomattavat vaihtelut sekä kiitettävän kompakti mitta tekevät levystä miellyttävän energisen kuuntelukokemuksen. Jopa täytekappaleen virkaa hoitava vähäeleinen Hologram puolustaa paikkaansa kokonaisuuden rakennuspalikkana. Niin ikään perin epärockisti instrumentoitu Your Shadow päättää levyn jylhän dramaattisissa tunnelmissa.

Selkeimmin Warriorsilla nousee esiin laulun ja lead-kitaran ahkerasti vuorottelevien melodioiden rooli – siis rikkaat, kauttaaltaan mainiot sävellykset. Jussi Ylikosken kekseliäs kitarointi luo biiseihin monimuotoisia komentosarjoja ja pintatason alla lepattelevia, mielenkiintoisia tekstuureja. Paikoitellen soundimaailma on mahtavan härskisti efektoitua ja kallistuu tämän tästä mukavasti new waven suuntaan.

Parin vuoden ajan työllä ja vaivalla valmisteltu Warriors ei kuulosta työvoitolta. Siitä huomaa, että ideoita on työstetty huolella, mutta soittonyanssien ja hiottujen sovituskikkojen lisäksi levy tihkuu rehtiä mäiskimisen riemua. Disco Ensemblen ilmaisussa punk-tausta kytee jatkuvasti ainakin taustalla, mutta hikisimmillään yhtye todistaa olevansa edelleen ehta punkbändi. Ja kova sellainen.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9/12.