Asa – Loppuasukas

Yhteiskuntakritiikkiä lauletuiksi pakinoiksi puettuna.

Tällä levyllä on niin mainio nimi, että siihen tarttuu jo siksi mielellään. Ennen ensimmäisen tahdin kuulemista se herättää ajatuksia albumin teemasta. Loppuasukas on tietenkin alkuasukkaan vastakohta.

Asan maailmassa alkuasukkaiden luonnonmukainen ja paljas elämäntapa on puhtaampi olotila kuin loppuasukkaan maapalloa kohtuuttomasti kuormittava hapuilu. Ilkeästi voisi sanoa, että Asa on saarnaava ekohippi, mutta hänen tapansa maalata asioita hyväntuulisten ja yleensä hullujen vertausten kautta ei aiheuta ikävää tuputusreaktiota.

Albumin mittaan venytetty kulutusyhteiskunnan kritisointi ei koskaan ole kuulostanut näin hyvältä. Vaikken itse kuluta kovinkaan eettisesti, Asan positiivisesti esitetyt penttilinkolaisuudet kuulostavat järkeviltä. Tai ainakin ne ovat huomattavasti selkokielisempiä kuin Terveisiä kaaoksesta -albumin abstrakti runollisuus.

Runoilija Asa on toki yhä, ja lahjakas sellainen. Loppuasukkaan valittu ilmaisutyyli käyttää outoa murretta, jossa on vaikutteita stadin slangista ja karjalaisista murteista.

Karjalasta päästäänkin musiikillisiin vaikuttajiin. Jätkätjätkät-bändi soittaa konetaustojen päälle loistavasti. Päällimmäisenä vaikuttimena on tuntunut olevan slaavilainen kansanmusiikki, jota soitetaan Ojos de Brujosta ja muista nuoremman sukupolven espanjalaisista kansanmusiikkibändeistä tutulla innolla.

Siinä missä Terveisiä kaaoksesta ravisteli tuntuvasti hiphopin rajoja, nyt ollaan melko puhtaasti rap-vetoisten rytmien päällä. Loppuasukas ei silti kuulosta hiphopilta, vaan enemmänkin juuri perinteitä kunnioittavalta karjalaiselta nuorisoyhtyeeltä. Jätkäjätkien Kasio Rantala on tuottanut albumista varmalla kädellä tyylikkään kokonaisuuden, joka heijastelee temaattista sanomaa katoavan kansanperinteen kautta.

Kokeileville poluille päästään Alkuasukas-biisissä, kun 30 runokokoelmaa julkaissut outolintu-runoilija J. K. Ihalainen lukee kirjoittamansa tekstin, jonka hengenheimolaisuus Asan tekstien kanssa on hieno yksityiskohta. Taustalla Imre Peemot laulaa kurkullaan, ja kuulija miettii digiboksista sun muista hapatuksista luopumista.

Juuri sanoitusten vaikuttavuus ja Asan kyky muuntua teeman mukaan tekee hänestä niin tärkeän muusikon. Vaikka takaraivo jääkin kaipaamaan edellisalbumin kokeilevuutta, Loppuasukas on niin ehjä ja käsittämätöntä kriittistä positiivisuutta henkivä teos, että se nousee Asan parhaaksi levyksi. Ei täytebiisejä, ei epäonnistuneita ratkaisuja, vain varmuutta ja visiota.