Backyard Babies – Backyard Babies

29.08.2008

Ruotsalaista katurockia pehmeämmällä tatsilla.

Pitkän linjan katurockarit kehuvat saatekirjeessä nyt päässeensä siihen erinomaisuuden pisteeseen, johon se ei ole aiemmilla levyillä aivan yltänyt. Tiedä häntä, mutta itse en tuota pistettä taida hahmottaa. Muistikuvieni mukaan Backyard Babies kun on kuulostanut paremmaltakin, esimerkiksi Wildhearts-Gingerin avittamalla kappaleella Brand New Hate joskus vuosituhannen alussa.

Ei tässä eponyymissä levyssä kylläkään mitään vikaa ole, ja osaltaan sen sävykkyys ja tietty pehmeys tekee kiekosta kieltämättä suhteellisen klassisen ja ajattoman kuuloisen tuotoksen. Biisien taso vain tuntuu olevan aika perusrallattelua eikä materiaali aiheuta suurempia riemun- tai tuskanparahduksia.

Meininki pysyy kiihkeänä tai ainakin soveliaan etukenoisena; aiemmin sointia sähkäistänyt ilkeys on tosin aika lailla piilossa, eikä bändi vaikuta kovinkaan vaaralliselta. Ei, vaikka äijät näyttävät merirosvoilta ja fuckittelevat menemään.

Muodollisesti pätevä levy ei saa kiinnostusta heräämään, mutta kaipa jo aiemmin bändiin leimaantuneet saavat tästäkin jotakin irti, jos kerran aiemmastakin tuotannosta jaksavat innostua.

Lisää luettavaa