Bloc Party – A Weekend in the City

Loistava levy maustettuna loistavalla uutuusbiisillä ja hyvällä keikkataltioinnilla.

Bloc Partyn alkuvuodesta ilmestynyt kakkosalbumi julkaistaan joulun kynnyksellä uudestaan yhdellä uudella biisillä ja keikka-dvd:llä kyllästettynä. Ja hyvä että julkaistaan, sillä jostain syystä ohitin albumin sen ilmestyessä aivan liian nopeasti.

Muistelin, että A Weekend in the City kuulosti jotenkin hengettömältä verrattuna hengästyttävän energiseen ja intensiiviseen Silent Alarmiin. Mutta mitä vielä! Tämä levy on kaikkea muuta kuin hengetön, vaikka aihemaailmaltaan se pyrkiikin olemaan yhteiskunnallisempi ja yleismaailmallisempi kuin henkilökohtainen edeltäjänsä.

Nimen mukainen kaupunkielämän kuvaus antaa levylle tiettyä viileyttä, mutta Bloc Partyn sielu iskee Jacknife Leen tuottaman tyylikkään soundimaton läpi. Terävimmin tunne välittyy Kele Okereken täysin ainutlaatuisen lauluäänen avulla, mutta tärkeä osansa on myös rumpali Matt Tongilla, jonka komppirepertuaariin mahtuu paljon muutakin kuin niin trendikästä diskopoljentoa.

Levyltä löytyy The Prayerin ja I Still Rememberin kaltaisia suoraviivaisempia sinkkubiisejä, joita kuljetetaan tyylitajuisesti ja älykkäästi. Suurinta nautintoa tuottavat kuitenkin Uniform- ja Song for Clay (Disappear Here) -biisien kaltaiset runsaammat teokset. Kun Uniform nostaa loppua kohden kierroksia, kuulijalle tulee hieno varmuus siitä, että Bloc Party on todellakin luonut jotain ainutlaatuista.

Bändin luovuus ei välttämättä ole vielä edes saavuttanut huippuaan, sillä mukaan laitettu uusi kappale Flux on trancemaisessa rytmiikassaan ja unenomaisessa tunnelmassaan todella hieno elämys.

Uusintapainokseen sisältyvä dvd koostuu BBC:n tallentamasta keikasta viime kesän Reading Festivalilla sekä neljästä musiikkivideosta. BBC on tehnyt hyvää työtä, ja miksauskin päästää tunnelmaa läpi eikä vain tyydy toistamaan bändin soittoa.

Festivaalikeikat ovat harvoin suuria elämyksiä, mutta Bloc Party paukuttaa kahden levyn parhaimmiston läpi tyylikkäästi ja tehokkaasti. Keikka on pätevä, ja kyllähän sen pari kertaa jaksaa katsoa, mutta tuskin sen pariin tulee kovin usein palattua.

Tämän uusintajulkaisun tärkein tehtävä on ehdottomasti muistuttaa ihmisiä vuoden alussa ilmestyneestä hienosta albumista.