Vanha parta muistelee ja päivittelee nykymenoa
Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä Bob Mould on viime vuosina hieman vaivaannuttavasti elänyt nuoruuttaan uusiksi. Nyky-Mould on jollain tavoin sen Mouldin vastakohta, johon Hüsker Dün fanit ihastuivat: seksuaalisuutensa kanssa sinut oleva tiukkoja T-paitoja käyttävä aikuinen mies, joka kommentoi työkseen vapaapainia ja tykkää käydä klubbailemassa.
Paikoitellen tämä on ryöpsähdellyt myös musiikkiin, ja vanhat fanit ovat luikkineet homeisiin kellareihinsa viimeistään Body of Songilla mukaan tulleen vocoderin myötä. Se on harmi, sillä Mouldin kolme viime levyä ovat paikoitellen hienoa kuultavaa, jos jaksaa väistellä tiettyjä tyylittömiä ylilyöntejä.
Yhdeksäs sooloalbumi esittelee vuorostaan hieman vakavoituneen Mouldin. Parta ja silmälasit luovat kuvaa kirjallisuuden professorista, ja akateeminen tunnelma vahvistuu entisestään kuuntelukokemuksen kautta.
Life and Times on tavallaan sekoitus kaikkia Mouldin vaiheita: Workbookin akustiset kitarat tuikkivat monen kappaleen taustalla, Black Sheets of Rainin ahdistus ja huoli maailmasta taas paistaa sanoituksista Mouldin kaupallisen huipun, eli Sugar-yhtyeen Copper Blue -debyytin noustessa esiin entistäkin popmaisemmista sävellyksistä. Kuiva keskitie on myös kirous, sillä vielä toissa levyllä ollutta ärhäkkyyttä saa nyt tuloksetta etsiä.