Bright Eyes: The People’s Key – Lapsinero kasvaa aikuiseksi

08.03.2011

Auroora Vihervalli heittää arviossaan hellät jäähyväiset arvostamalleen yhtyeelle. Vaan ovatko huhut Bright Eyesin kuolemasta vahvasti liioiteltuja?

Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Saddle Creek

Bright Eyes: The People’s Key
Universal

Jäähyväiset ovat inhottavia. Erityisen raskaita ne ovat silloin, jos joutuu jättämään ne kahdesti.

Kun kaiuttimista kajahtaa hassahtaneen miehen höpinää maailmankaikkeudesta, olo on kotoinen. Näinhän kaikki Bright Eyes -levyt alkavat: oudolla puheosuudella, joka ei liity mihinkään. Bright Eyes, tervetuloa takaisin! Tai oikeastaan hyvästi, jälleen.

Vuonna 2007 ilmestynyt Cassadaga tuntui yhtyeen lopulta, kun keulahahmo Conor Oberst siirtyi muihin (tylsiin) musiikkiprojekteihin. Kaksi vuotta myöhemmin Oberst ilmoitti bändin tekevän sittenkin vielä yhden levyn sinetöidäkseen uransa ja jättääkseen hyvästit. The People’s Keytä kuunnellessa päätös tuntuu väärältä – ei sen takia, että levy olisi loistava, vaan siksi, että se osoittaa yhtyeen olevan vielä muuntautumiskykyinen ja elinvoimainen.

Yhtye on napsinut edellisten levyjensä parhaat puolet yhteen. Iltatähdessä on ripaus Cassadagan mystisyyttä, Digital Ash in a Digital Urnin (2005) kolkkoja kaikuja ja Liftedin (2002) kitaroita ja elämänjanoa. Vaikka musiikki on popimpaa kuin ennen, se on myös kypsempää.

Lyyrikkona Oberst onnistuu häkellyttävän usein niittaamaan yhteen tyystin erilaisia tunteita. ”My private life is an inside joke, no one will explain it to me”, Oberst huokaisee Shell Games -sinkulla haikeus ja itseironia käsi kädessä.

Suurin henkinen oivallus löytyy kuitenkin Ladder Songista. Pianoballadissa 30-vuotias Oberst tiivistää menneiden vuosien epävarmuuden ja hapuilun uuteen ajatukseen: ”You’re not alone in anything.”

Bright Eyesin uran alusta asti tunteet ovat olleet suuria. Oberst on värisevällä äänellä ujeltanut epäonnistuneista ihmissuhteista, huumeista ja yksinäisyydestä. Moiseen emoiluun kyllästyy synkkäsydämisinkin, onneksi lopulta myös Oberst itse. The People’s Keyssä marttyyrin viitta viskataan vihdoin pois.

The People’s Key on kokonaisuutena tasapaksu, mutta se sisältää monta häikäisevää hetkeä. Jäljelle jää yhteisymmärrys. Ei tämä nyt niin haikeaa olekaan. Hyvästi, Bright Eyes ja kiitos kaikesta.

Arvio on julkaistu Rumbassa 2/11

Vaan kuinkas sitten kävikään? Auroora Vihervalli pääsi haastattelemaan Conor Oberstia Tukholmassa, ja aiemmin varmana pidetty lopettamispäätös osoittautuikin yhtäkkiä epävarmaksi. Lue lisää 18.3. ilmestyvästä Rumbasta 4/11.

Lisää luettavaa