Savon blues-kolistelijat ponnahtelevat puuvillapellonlaidasta avaruuteen.
Omalaatuisella skiffle-blues-rymistelyllään aina riemastuttanut Cosmo Jones Beat Machine siirtyy neljännellä levyllään aiempaa sumuisempiin tunnelmiin. Asiaan vaikuttanee oleellisesti bändin miehistön kasvanut Astro Can Caravan -edustus.
Belzeboogie kuulostaa hikisen ja hirven lailla meuhtovan räkäbluesin sijasta jopa riisutun seesteiseltä – ainakin siinä määrin kuin Tom Waitsin röhinää ja outoilua sellaiseksi voisi kutsua. Toki bändi laittaa myös rytmijalan edelleen vipattamaan, mutta aivan samaan tapaan ei riemu repeä kuin erinomaisella edellislevyllä No Matter How You Pray.
Sinällään levy on mielenkiintoinen irtiotto tutusta Blues Explosion -soundista. Nyt rumpujen ja kitaroiden lisäksi – ja jopa sijasta – soivat puhaltimet ja monenmoiset härpättimet. Kokonaisuutena levy on kaikessa häröilevyydessäänkin linjakas, muttei silti samanlainen viinanhajuinen ja läpiruostunut riemurasia kuin mihin bändi riehakkaimmillaan on yltänyt.