Crashdïet – The Unattractive Revolution

Unattractive kyllä, mutta mikä vitun Revolution?

Ruotsalainen Crashdïet ei ole uusi Mötley Crüe. Ei, vaikka yhtye käyttää nimessään typerää umlautia. Ei, vaikka mötiköiden Mick Mars vinguttaa kitaraa kappaleissa I Don’t Care ja Alone. Ei, vaikka yhtye näyttää laumalta genrekliseisiä riikinkukkoja. Ei, vaikka musikanteilla on niinkin myötähävettävät taiteilijanimet kuin Olliver Twisted, Martin Sweet, Peter London ja Eric Young.

Ei siis mikään ihme, että yhtyeen perustajajäsen Dave Lepard veti itsensä hirteen.

Crashdïetin kakkosalbumi The Unattractive Revolution on käsittämättömän kömpelö, vaaraton ja mielikuvitukseton tekele, jota voi luonnehtia ainoastaan negatiivisilla adjektiiveilla.

80-luvun tukkaheavylle, hardrockille ja sleazerockille flirttailevat kappaleet svengaavat eloisimmillaan kuin kuollut lehmä. Edes soundipuolella ei ole osattu vetää oikeista naruista. Tämä käy ilmi etenkin munattomista rummuista ja iskevyyttä kaipaavista kitaroista.

Oma lukunsa on uusi suomalaisvokalisti Olliver, jonka karheahko laulusoundi lienee peräisin liian hapokkaasta muumilimsasta – ei suinkaan tukkarockarien suosimasta Jack Danielsista.

Sanoituksista en kehtaa edes puhua.