Cult of Luna – Eternal Kingdom

06.08.2008

Raskaasti jumittavat terveiset hullujenhuoneelta.

Ruotsin postcore-vyöryttelijät täristelevät jälleen peruskalliota. Bändi valuttaa kuultaville rumankaunista laavaa, joka ei hehkumisestaan huolimatta polta kaikkea tieltään. Soinnissa on rutkasti nyansseja, mutta ne ovat hämmentävästi piilossa. Senpä takia suorastaan äimistyttää, että bändissä on kahdeksan jäsentä. Triollakin saisi miltei samaa jälkeä aikaiseksi. Mutta ei kuitenkaan.

Cult of Lunan viides albumi on melko pitkälle samaa jyrnintää kuin ennenkin. Taannoiset flirttailut melodisen laulun kanssa on unhoitettu, ja Klas Rudberg sen kuin karjuu menemään. Meno pysyy ärjynnän höystämänäkin yllättävän hapekkaana, koska itse kappaleet ovat pintapuolisesta karheudestaan huolimatta hämmästyttävän kerroksellisia ja rikkaita. Puutumaan materiaalin parissa ei pääse, mutta karvat nousevat pystyyn vain pariin otteeseen.

Vahvasti kokonaisuuteen nojaava konsepti, joka perustuu bändin treenikämppänä toimineelta entiseltä hullujenhuoneelta löytyneeseen päiväkirjaan ,on kiinnostava murhataru. Sanoista ei juuri selvää saa, mutta tunnelma välittyy kohtalaisesti.

Levy on paras nauttia koko mitassaan, sillä irtopaloina sen maailmaan ei täysin pääse sisään. Mutta kun Eternal Kingdomin ovet vihdoin aukeavat, se paljastuu kiehtovaksi paikaksi.