DeGraw Gavin – Gavin DeGraw

06.08.2008

Kansikuvapoika jatkaa dollarinhajuisen radiopopin perinnettä Billy Joelin ja kumppaneiden jalanjäljissä.

Gavin DeGrawn debyytti, vuonna 2003 julkaistu Chariot, myi yli miljoona kappaletta ja luonnollisesti lytättiin Rumbassa. Kakkosalbumissa on energisyyttä ja iskevyyttä enemmän kuin tyylilajissa tavallisesti, mikä taitaa olla pitkälti Motörheadin ja My Chemical Romancen kanssa aiemmin työskennelleen tuottaja Howard Bensonin ansiota. DeGraw soittaa hyvin pianoa ja kitaraa. Hänen äänensä on hyvä, vaikkakin aika siloinen.

Näistä syistä levy melkein lämmitti, vaikka genre yleisesti ottaen ei hetkauta lainkaan. Levyn loputtua on kuitenkin pakko myöntää, että tietty sokerinen jälkimaku sinnittelee kielellä koko ajan.

Tulkinta pysyttelee jatkuvasti vaikeasti määriteltävällä kohteliaisuuden puolella. Mukana on hyviä biisejä, kuten In Love with a Girl, Cop Stop, linjakas balladi Young Love ja muita räväkämpi Medicate the Kids. Siitä huolimatta levy jää kertakäyttöiseksi, kuin uusioversioksi jostain vanhasta leffaklassikosta. Nekin myyvät miljoonia.