Eheytyneet elektropopparit ovat tehneet tylsän ja ylipitkän levyn
Depeche Mode tulee uudella levyllään tahattomasti pönkittäneeksi myyttiä päihteiden ja konfliktiherkän ilmapiirin luomisvoimaa ruokkivasta vaikutuksesta. Kun yhtyeen pääasiallinen laulunkirjoittaja Martin Gore on viimein hyväksynyt laulaja Dave Gahanin tasavertaisena kappaleentekijänä ja tämän lailla ruuvannut korkin lopullisesti kiinni, tuloksena on syntetisaattorikonkarien mahdollisesti tylsin levy.
Sounds of the Universen kappalemateriaalin valjuus on sääli siksikin, että tuottaja Ben Hillierin johdolla kolmikko on rakentanut äänimaiseman, joka on kuin tiivistelmä siitä, miltä Depeche Moden kuuluu kuulostaa. Goren kitara soi ajoittain pyöreän kuulaasti, ja toisinaan se on ajettu futuristisen särön läpi. Syntetisaattorit puolestaan vaikuttavat levyn aikana käyvän läpi koko analogisynteesin sävyskaalan.
Yritykset tuoda klassisen popin harmoniamaailmaa yhtyeen synkeänkylmään ilmaisuun kuulostavat väkinäisiltä, varsinkin kun duurivoittoisille lauluille on annettu nimiä kuten Peace ja Perfect. Levyn onnistuneimmat kappaleet Fragile Tension ja In Sympathy olisivat käyneet albumien riviraidoista tai singlejen b-puolista yhtyeen millä tahansa aikakaudella.