Analogista näpertelyä
Tällä kertaa nimi johdattelee pahasti harhaan, sillä Digitaalimiehet on naisenemmistöinen trio, jonka kotikutoinen syntikansormeilu kallistuu enemmän analogisen puolelle, vaikka digitaaliajasta levyllä lauletaankin.
Juuri kotikutoisuus pyrkiikin olemaan kantavin voima bändin soinnissa, joka rakentuu kahden syntikan ja kitaran varaan. Ratkaisu pyörii kuitenkin liikaa yhden tempun ympärillä, eikä jaksa kantaa tarvittavaa puolituntista. Laulaja-kitaristi Ville Pirisen rujon naiivit tekstitkään eivät juuri pisteitä kerää, koska muun muassa Moppi ja Risto käyttävät samoja välineitä paljon tehokkaammin.
Levyltä erottuu edukseen Riekaleiksi, jonka hellyttävä uho suorastaan kerjää saada pahasti turpaansa Myös kolmanneksen levyn kestosta omiva päätösraita, kymmenminuuttinen Rokataan, nousee junnauksineen huippuhetkeksi.
Ennen kaikkea Digitaalimiesten albumi on pikkukivaa, mutta harmittavan yhdentekevää näpertelyä, joka ei missään vaiheessa nouse lähellekään toivottavaa lentoa, vaikka edellytyksiä olisikin.