Disco Ensemble – Magic Recoveries

Ensiapupaketin jälkeen nähdään taianomainen toipuminen.

Magic Recoveries on kenties kautta aikain odotetuin suomalainen indiejulkaisu, ja paineet ovat valtavat. Paljon on tapahtunut sitten läpimurtolevy First Aid Kitin: on kierretty maailmaa Yhdysvaltoja myöten, julkaistu uudelleenäänitetty bonuspainos edellisestä levystä, meuhkattu ja pokattu palkintoja. Pari viikkoa sitten tuli dvd:lle pakattu videodokumentti. Kun nyt on kaikki lypsetty tyhjäksi, yhtye tekee elintärkeän kolmannen siirtonsa.

Olo on jotenkin tyhjä ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Tässäkö tämä nyt oli? Levy tuntuu tasapaksulta, jopa huonolta.

Kynnyskysymykseksi nousevat selvästi provosoivat neljä ensimmäistä kappaletta. Nimibiisiä on pianovetoisine väliosineen ihmeellistä rajatilaprogea. Selkeä hittisingle Bad Luck Charm vie synasoundit ja U2-kitarat äärimmilleen ja kuulostaa ensikuuntelulla yhtä järkyttävältä kuin I Walk the Linen taannoinen soundinpäivitys. Tremolo- ja bassovetoinen Worst Night Out taas on energiajuomahumalaista The Curea.

Vain We Can Stop Whenever We Want tottelee aiempaa formaattia, ja siksi kappale pistää korvaan kärkinelikossa.

Levyn huippuhetket löytyvätkin yllättäen muualta kuin näistä päälleliimatun tuntuisista lisämausteista. Jos niistä selviää hengissä, albumi alkaa avautua, ja pienet viehättävät detaljit nostavat päätään. Tapa, jolla laulaja Miikka Koivisto vetää henkeä nimikappaleen jälkeen hymyilyttää. Aivan kuin pahin paine olisi purettu.

Avain löytyy useampien kuunteluiden jälkeen. Toisella kerralla tarttuu Headphonesin uhmakas kertosäe, kolmannella Poltergeistin klaustrofobiset väliosat, neljännellä Arsonists vs. Firemenin riffi ja tapa jolla rummut kipittelevät viimeisinä kertosäkeeseen kuin ruttoa levittävä rotta satamasta irtautuvaan laivaan.

Albumi on old school -henkinen ”grower”. Sen huomaa jo siitä, että lempikappaleet vaihtelevat joka kuuntelukerralla, mikä on aina hyvä merkki levyn kuin levyn kohdalla.

Magic Recoveriesin vakavamielisin raita Beacon esittelee uudenlaisen Miikka Koiviston. Normaalilla äänellä vedetyt säkeistöt sisältävät yllättäen yhtä paljon tunnetta kuin rankin huuto, ja suurkaupunkien skitsoa elämänmenoa pohdiskeleva sanoitus palvelee kappaletta paremmin kuin koskaan aiemmin.

Koivisto on muutenkin kehittynyt tekstittäjänä: tarinat ovat yhtenäisempiä ja niissä on syvyyttä. Taakse jääneet kilometritkin näkyvät. Kiertue-elämää tarkasteleva 24/365 on kuin sivu päiväkirjasta, aito ja ajatuksia herättävä.

Bändin vahvuudet pysyvät samoina. Jussi Ylikoski on energinen ja luova kitaristi ja Mikko Hakila hengästyttävä rumpali, jonka kevyet pienet fillit kaiken vyörytyksen keskellä ovat huikeaa kuultavaa etenkin, Threat Letter Typewriter -kappaleessa. Basisti Lasse Lindfors on kuin selkäranka, jonka ympärille koko kaoottisena kieppuva pyörre kasaantuu.

Levyn äänittänyt ja tuottanut Pelle Gunnerfelt on tuttu mies edellisen ”taianomaisen henkiinherättämisen” ajoilta, sillä hänen kanssaan yhtye äänitti uudestaan osan First Aid Kitin materiaalista.

Valinta on oikea, sillä tätä levyä tuskin täytyy äänittää uudelleen. Ilmaa siihen voi puhaltaa ja saada sen aukeamaan, mutta eiköhän Disco Ensemble sen homman hoida tuolla liveareenoiden puolella.

Potilas on hengissä. Voitte hengittää.

+ • Paljon pieniä koukkuja, paljon uudenlaista materiaalia, hengästyttävän paljon sanottavaa. • Soundia on pyritty avaamaan ja antamaan rauhallisemmille sävyille tilaa. • Miikka Koivisto on kehittynyt tekstittäjänä.

• Levy on ahdettu niin täyteen, että se tuntuu ensikuunteluilla väkinäiseltä. • Selkeät hitit erottuvat vasta monen kuuntelun jälkeen.