Ahdas teatteri
New Yorkin sinnikäs progeheavy-ihme Dream Theater julkaisi juhannuksen tienoilla kymmenennen studiolevynsä. Mitäpä muutakaan porukalta sopii odottaa kuin eeppisiä kappalekestoja ja kauheaa soitto-osaamisella briljeerausta.
Kuulun niihin, jonka mielestä vuonna 1997 julkaistu Falling into Infinity on yhtyeen paras levy. Silloin biisintekoapuna hääri muuan Desmond Child. Unelmatetteri leipoi uransa muistettavimmat ja kompakteimmat viisut. Bändi on sittemmin arrogantin rumpalidespoottinsa Mike Portnoyn suulla ilmoittanut vihaavansa tuota levyä, mikä on tietysti omiaan lisäämään sen arvoa entisestään.
Black Clouds & Silver Linings on kuin äänimuotoinen kuvaus Portnoyn ahtaasta mielentilasta: levy on jälleen uppiniskaisen pitkä ja asioista täyteen tupattu. Se on suora toisinto kaikista vuoden 1997 jälkeen julkaistuista Dream Theater -albumeista. Lisäksi bändi toistaa jälleen omia, aiemmilla levyillä kuultuja jippojaan, mikä on pelkästään surullista.