Elastinen – E.L.A.

Ei osu, ei uppoa.

Aikuisikäiselle kuulijalle Elastisen uusin albumi ei ihmeitä tarjoa. Kolmenkympin kriisiään julkisesti purkava Fintelligens-veteraani ei ole sanankäänteissään järin kiinnostava. Heikompi homma puhelauluartistille.

Paikoin Elastista lapsettaa todella isosti. Nillitys on kuin yksitoistavuotiaan päiväkirjasta, toki kuorrutettuna täysin huumorintajuttomalla bling-asenteella. Nuorempi kuulijakunta toivottavasti löytää punaisen langan tästä jorinasta.

Musiikillisestikaan setti ei nappaa. Biitit kuulostavat iskelmäteollisilta versioilta takavuosien mainstream-vaikutteista. Suorastaan järkyttäväksi paketti yltyy kertseissä, jotka räpäyttämisen sijaan useimmiten lauletaan.

Mikä nuoren sukupolven suomisolisteja vaivaa; miksi laulaminen kuulostaa juhamatilta ja perttijuhanilta sielukkaan soulvokalismin sijaan? Sami Saarta lukuun ottamatta E.L.A. epäonnistuu fiittaajaosastollaan lähes täysin.