Eleanoora Rosenholm – ”Älä kysy kuolleilta, he sanoivat”

22.09.2008

Porilaisen konseptitaiteen toinen tuleminen.

Olen suoraan sanottuna yllättynyt, että tämä bändi teki toisen albumin. Konseptiin ja tarinaan perustuva projekti vaikutti sellaiselta, joka täytti tehtävänsä yhden albumin jälkeen.

Porilaisryhmittymä on kuitenkin palannut uuden tarinan turvin. Tällä kertaa kauhua herättävät kuolleet venäläiset sotavangit, raiskatut nunnat ja tapetut kirkonmiehet. Musiikin kokonaisilmettä dominoiva tehokeino on edelleenkin laulaja Noora Tommilan pikkutyttömäisen äänen kontrasti verta ja kauhua viliseviin sanoituksiin.

Sovitukset ja instrumentointi ovat

jälleen ennakkoluulottomia ja monimuotoisia. Joskus liikutaan koneellisemmilla poluilla, kuten hajanaisessa Kopiokissa 2 – Syystalven demoni -biisissä. Ambulanssikuskitar taas kuulostaa feministisen taistolaisbändin ylistykseltä raskaan työn tekijälle – niin sanoiltaan kuin säveliltään.

Vaikka Tommilan äänen yhdistäminen kieroihin taustoihin onkin toimiva idea, hänen laulutavassaan on jotain rasittavaa. Ainakin sanojen lausumiseen voisi kiinnittää huomiota, ettei ”pesulassa” olisi ”peesuulassa”.

Levyn yleisilme ei poikkea paljoakaan viimevuotisen ensialbumin teoksista. Ässäbiisejä ei tosin ole tällä kertaa mukaan eksynyt, vaikka esimerkiksi Tammen varjossa ja Vladimir Grutov hienoja suorituksia ovatkin.

En vain millään pääse yli siitä tunteesta, että musiikki tavoittelee jotain liian hienoksi rakennettua konseptia. Tästä seuraa, että yhtye on jotenkin liian tietoinen itsestään ”Eleanoora Rosenholmina ja hänen kuutena veljenään”, vaikkei soittamisen näytteleminen olekaan mahdollista. Musiikki ei missään vaiheessa kuulosta vahvalta tai ”aidolta”, sellaisessa mielessä kuin esimerkiksi 15-vuotiaiden poikien kolmen soinnun punk on aitoa.

Ei voi olla toivomatta, että bändin jäsenet päästäisivät luovuutensa valloilleen, unohtaisivat yhden vitsin kauhu-naivismi-hömpötyksensä ja keskittyisivät tulkintaan. Tällaisenaan ryhmän toinen tuleminen on vain jossain määrin kiinnostava, suurelta osin ainoastaan innoton.

Lisää luettavaa