Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet – Vi sålde våra hemman

25.09.2009

Ruotsalaisia kansanlauluja taidemusiikin rajoille venytettynä

Emma Salokoski kertoo levyn kansissa haluavansa viedä eteenpäin ruotsalaista perinnettä isoäitinsä opettamilla lauluilla. Kun Salokoski on saanut vielä Suomen nuoresta jazz-sukupolvesta koostuvan Ilmiliekki Quartetin säestäjäkseen, ei lopputulosta voi kuin ihailla – vaikka kappaleet lienevät vieraita enemmistölle suomalaiskuulijoista.

Osin kieliteknisistä syistä suurimman huomion kohteeksi nousevat Salokosken laulun sijaan Ilmiliekin taustat, jotka vievät kansanlaulut lähelle taidemusiikin rajaa. Kvartetin fraasien ja dynamiikan ymmärrys on Suomen mittakaavassa aivan omalla tasollaan.

Musiikki soljuu eteenpäin verkkaisesti mutta ilmavasti groovavien sovitusten kunnianhimoisuutta korostaen. Monin paikoin pääosan varastavatkin hetket, jolloin Salokoski on hiljaa, ja valokeilassa on Ilmiliekin saumaton yhteissoitto. Vi sålde våra hemmanin jälkeen ei voi kuin toivoa, että joku versioisi suomalaisiakin kansanlauluja yhtä upeasti.

Lisää luettavaa