Hengästyttävän täydellistä modernia punkia
Joko Every Time I Dien edellistä levyä ei ole julkaistu Suomessa ollenkaan tai sitten olen nukkunut pahasti sen ohi. Sitä edellinen levy, vuonna 2005 Gutter Phenomenon, oli joka tapauksessa mestarillinen kiukunpurkaus. Se onnistui rikkomaan äänivallin, jonka toiselle puolelle jäävät lukemattomat paikallaan polkevat hardcoreistit ja jonka toisella puolella viuhuvat sähikäisen tavoin Every Time I Die sekä muutama muu harva vihasta aitoa voimaa saava ryhmittymä.
”Uusi roskaestetiikka” on aavistuksen Gutter Phenomenonia kesympi tapaus, mutta täyden paahdon roolia on pienennetty tarkoituksella. Mukana on jopa puhdasta laulua, mutta mihinkään juustoiseen metalcore-kertosäkeilyyn ei ole lähdetty. Suvantojen vaikutus on toivottu: Kun jytäkohta lähtee, sen tuntee.
Tärkeintä Every Time I Diessa on yhä riemu, joka musiikista välittyy. Keith Buckley ei ole mikään tyhjänhuutaja, ja lauluosuuksien monipuolistuttua hän lähestyy jopa Mastodonin ääntelehtijäosaston vakuuttavuutta.
En löydä kokonaisuudesta virheitä. Löydän vain itseni puimasta nyrkkiä kesken paikallisjunamatkan. Pidettäköön sitä täydellisen onnistumisen mittarina.