Belgialaiset eivät osaa päättää.
Lal-lal-laa, kuulostaapa kivalta. Kas, toinen biisi kuulostaa jo eri bändiltä. Ihan kivaa edelleen, lal-la-ti-laa. Tyyli vaihtuu taas. Kolmas kertaa toden sanoo, jookos? Ai, ei vai.
Vaikuttaa siltä, että Girls in Hawaii ei osaa päättää, haluaako se soittaa aurinkoista kitarapoppia, kelttihenkistä folkia, narisevaa indierockia vai marssihenkisiä lastenlauluja. 14 kappaleen jälkeen pitääkin varmistaa, ettei soittimessa vain olisi eri esittäjien kokoelma. Ei ole. Belgialaisbändi ei myöskään osaa päättää ajoissa albumiaan, eikä edes yksittäistä biisiään.
Täysin päätön ei Girls in Hawaiin kakkosalbumi silti ole. Levylle on päätynyt muutama erinomainen raita: Grasshopper kuulostaa parhaalta Ruotsi-räimeeltä sitten The Planin ja Caesarsin huippuhetkien. Colors tuijottaa kenkiin ysäristi, mutta löytää tennareista muutakin kuin maalailevan säröpedaalin. Boredin ensimmäiset kolme ja puoli minuuttia ovat a-luokan kitarapoppia, mutta biisi haahuillaan pilalle ennen kuin se ehtii loppua.
Mitä enemmän sohii, sitä useammin osuu. Helmenkalastaja kasaisi tästä helposti lähes viiden tähden ep-levyn.