Goon – Kaikki kunnossa

09.11.2007

Kotkan paras ska-bändi.

Etelärannikolta saapuva Goon on imenyt itseensä ska-rytmien lisäksi kosolti slaavilaisia melodioita. Perinteisesti skan partneriksi naitettu punk on siis tässä tapauksessa korvattu suomirockilla, mikä kuuluu etenkin laulussa ja sanoituksissa. Eikä tämä ole yksiselitteisen hyvä tai huono asia.

Aluksi kotimaisen rockin vaikutus tuntuu kuitenkin olevan liian hallitsevassa asemassa. Erityisesti saatekirjeessäkin vaikuttajaksi mainittu Zen Café tuntuu tulevan lyriikoiden kautta aivan liian lähelle ja iholle, mutta hiljalleen laulumuurin takaa nousee esiin se hypnoottisen vaikuttava ska-nytkytys.

Muutama ässäraita takaa sen, että levyä tulee kuunneltua jatkossakin. Goon soittaa hyvin ja hallitsee oman asiansa, mikä epäilemättä on pitkän kokemuksen ja keikkaputken ansiota. Harmittavaa on se, että Kaikki kunnossa ei ole ihan niin hyvä levy kuin se voisi olla. Esimerkiksi Voimaryhmä hallitsee suomenkielisen skan paremmin, mutta odotan silti Goonin jatkotoimenpiteitä innolla; kaikki kun on periaatteessa kunnossa.

Lisää luettavaa