Heroin and Your Veins – Nausea

09.04.2009

Lisää urbaania pahoinvointia

Ultranoirin Janne Perttulan Heroin and Your Veins -sooloprojektin toinen albumi imaisee kuulijan takaisin maailmaansa. Siellä punaiset verhot lepattavat ja sade piiskaa asfalttia, jolle muodostuneista lätäköistä heijastuvat öisen kaupungin valot. Albumin nimen mukaisesti on paha olla. Tupakat palavat ketjussa. Kaiutettu kitara leikkaa savuista ilmaa. The Triggerin basson kävellessä voi nähdä mielessään punaiseen pukeutuneen miehen tanssivan.

Nausea jatkaa siitä, mihin kahden vuoden takainen Dead People’s Trails jäi. Angelo Badalamentin ja Bohren & Der Club of Goren hengelle uskollinen instrumentaalialbumi on kuin äänen muotoon puettu olotila tai tunnelma. Silti, tai siitä johtuen, vähäeleinen kokonaisuus hypnotisoi.

Debyyttiin nähden uusiutumista ei ole juuri tapahtunut. Vain kitara on antanut hieman lisää tilaa uruille ja bassoille. Vaikka tämäkin levy pakottaa vilkuilemaan jatkuvasti olan yli, aletaan olla jo lähellä sitä hetkeä, jolloin Heroin and Your Veins on pelannut kaikki korttinsa.