Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Jean Ramsay pistävät uusia kappaleita poikki ja pinoon. Lue koko artikkeli pitkien arvioiden kera lehdestä!
Kuva: Tomi Palsa
Värttinä: Tuuterin tyttäret
Värttinä lipuu helmikuun alussa ilmestyvällä Utu-albumillaan yhä vahvemmin popin puolelle. Laulusoundi on ennallaan, mutta kappale kurottaa radioihin ja yhtye näyttää Aikakoneelta vuonna 1998.
TF: ”Tämä rehvakkaan kylännaisen meininki on ollut minulle aina hieman pelottava ja luotaantyöntävä asia. Pientä poikaa pelottaa sellaiset.”
JR: ”Värttinän etuna on kyllä se, etteivät ne tehneet koskaan pomppumetallia. Kun bändiin otettiin kielisoittajia mukaan, crossover-potentiaali nousi Suomessa. Mutta maailmalla ne piirit, jotka tuosta saattaisivat innostua, innostuisivat juuri siitä puhtaimmasta kansanmusamenosta. No, jos tällä nyt saadaan pelastettua yksikin teinipissis kansanmusiikin pariin, niin minun puolestani do it.”
Sleigh Bells: Born to Lose
Toissavuotisen Flow-keikkansa Slayeriin lopettanut Brooklynin hulluttelu-noise-kaksikko vaihtaa hyperaktiivisen poukkoilun viileään murjontaan ja eteeriseen hönkäilyyn. Kakkoslevy Reign of Terror ilmestyy helmikuussa.
JR: ”Olisi kiva tietää, mitä tuo hönkii, mutta kun ei saa mitään selvää. Kommentoidaanko tässä sotaa nyt jotenkin, kun kannessa on purppurasydän? Sotamainen tunnelma muutenkin, taustalla on hirveä mattopommitus päällä.”
TF: ”Industrial oli aikoinaan hiton iso genre myös Suomessa, mutta kuinka paljon pitää Aurajoessa virrata vettä, että sitä voidaan pitää taas coolina? Ilmiselväähän on, että sekin päivä vielä koittaa.”
Leonard Cohen: Show Me the Place
77-vuotias matalaääninen papparainen näyttää nuorisolle, mistä kana pissii. Cohenin kahdestoista albumi ilmestyy 31. tammikuuta.
TF: ”Rajua tekstiä tuon ikäiselle sedälle. Mutta on Leonard niin viileän näköinen kaveri edelleen.”
JR: ”Mutta tässä kiehtoo se, kuinka tuo sanoitus on hiottu ihan minimiinsä. Siinä ei paljoa tapahdu, mutta se kertaus tekee siitä hirveän eheän ja voimakkaan. Voi ajatella, että tämä on vain naiselle laulettu sanoitus. Mutta jos ajatellaan, että tässä puhuu munkki, niin tämähän on rukous jollekin jumaluudelle, mikä ei vastaa. Antaisin viisi tähteä heti.”
Kristiina Wheeler: Sininen sydän
Kuorosodasta tutun laulajattaren debyytti Hitchin to Helsinki (2008) oli Chisun tuottamaa englanninkielistä retrosoulia. Kakkoslevyllään Wheeler astuu – tadaa – Chisun sekä Vartiaisen Jennin radiopop-varpaille, suomeksi.
TF: ”Tästä tulee joku random-Idols-tyyppi mieleen. Ja Suvi Teräsniska. Iskelmän rajoilla ollaan.”
JR: ”Kaikki kasvaa kertsiin asti ja maailma räjähtää. Suunniteltu siihen, että kun radiossa ehtii soida eka säkeistö ja kertsi ennen jotain uutisia, niin jo niihin on kerätty kaikki viime vuosien siirapit. Just ennen viimeistä myyntipäivää.”
Mark Lanegan: The Gravediggers’ Song
Hieman nuorempi matalaääninen mies lähestyy Isobel Campbellin kanssa tehtyjen hissuttelulevyjen jälkeen taas rock’n’rollia. Ensimmäinen soololevy kahdeksaan vuoteen sekä Helsingin-keikka helmikuussa!
TF: ”Oh, miten jykevää. Kuulostaa melkein Screaming Treesiltä. Laneganin ääni ja kitaravalli, siitähän se tulee. Melodisesti tässä ei ole mitään kiinnostavaa, mutta Lanegan, tuotanto ja bändisoundi ovat hyviä.”
JR: ”Ei tässä mitään tapahdu eikä minnekään mennä, mutta saavat pidettyä intensiteetin hyvin päällä. Kertsissä on snadi melodinen nosto.”
Viikate: Sysiässä
Kouvolan Tuoni-iskelmäylpeys aktivoituu maaliskuussa ja julkaisee yhdeksännen albuminsa. Pelikorttitematiikkaa viljelevä Sysiässä on levyn ensisingle.
TF: ”Hienoa, että biisiä sovitetaan eikä vedetä suorana putkena. Moni metallibändi ylenkatsoo nyansseja. Tässä käytetään vanhoja sanoja, kuten liituraidat, hatut ja fortunan kuulat. Ja Sysiässä, sehän on suomalainen Ace of Spades?”
JR: ”No niin, sehän se olikin. Mutta kiva intertekstuaalinen viittaus. Viikate on kautta uransa tehnyt tietoisia viittauksia vaikka Rautavaaraan.”
Nicki Minaj: Stupid Hoe
New Yorkin räppäävä Barbie-nukke teki viimevuotisella debyytillään yllättävän läpilyönnin pop-markkinoilla. Helmikuussa ilmestyvän Pink Friday: Roman Reloaded -kakkoslevyn ensingle tekee parhaansa karkottaakseen pop-fanit.
JR: ”Mahtavaa, että se muuntelee ääntään tuolla tavalla. Jos ottaisi villin vertauskohdan, niin se tekee samoja juttuja kuin vaikka Diamanda Galas: korkealta matalalle, venyttää ja vonguttaa ääntään.”
TF: ”Basari on tosi väkivaltaisen kuuloinen. Tämä on videopelisoundia.”
RJ: ”Peaches tulee mieleen myös. Onhan tämä tavallaan konfrontaatio. Syljetään kaikki se takaisin.”
Lue koko arviot uusimmasta Rumbasta (1/12, myynnissä 16.2. asti)!