Kaunotar ja hirviö palaavat debyyttiäkin paremmalla kakkososalla.
Isobel Campbell on paljastanut pelänneensä, että ihmiset kiinnostuivat aiemmasta Mark Lanegan -kimppalevystä, 2006 julkaistusta Ballad of the Broken Seasista, vain koska se oli ”friikkisirkus”. On kuitenkin aivan eri asia saada raflaava konsepti toimimaan kuin antaa sen vain mennä alkuperäisen idean painolla.
Näin on käynyt tällä kertaa. Biisit ovat yksinkertaisesti parempia, ja edellislevyä verevämpi bändi soittaa kuin yökerho-orkesteri helvetistä. Laneganin esityksessä ja eläytymisessä on sävyjä enemmän kuin miehen uralla tähän asti.
Albumin viimeinen kultasilaus on detaljeissa: Shotgun Bluesin vinyylirahinassa, monumentaalisen Come On Over (Turn Me On) -kappaleen tavassa jättää mielipuolinen kitarasoolo taustalle raivoamaan ja Laneganin miltei sadistisessa hykertelyssä Back Burnerin aikana. Campbell on läsnä oikeastaan vain kirjoittamiensa biisiensä kautta sekä aavemaisena henkäilynä kertosäkeissä.
Levyltä kuuluu, että tällä kertaa on oltu studiossa samaan aikaan. Lopputulos on hyvin fyysinen ja tunnelmiltaan voimakas albumi. Sen voi kuvitella soivan rakkaansa tappaneen murhamiehen päässä hänen odottaessaan auringon nousua ja pyövelin armahtavaa kättä. Lopun akustiset kappaleet ovat kuin auringon ensisäteitä.