Itkevä tyttö – Hiljainen Berliini

Runoelmia ja levotonta paatosta.

Hiljainen Berliini herättää kahdenlaisia tunteita: ärtymystä ja myötäilyä. Kappaleiden paatos kohoaa välillä ärsyttävän valistaviin mittoihin, ja toisinaan tekisi mieli ärjyä mukana. Ryöpsähtelevät biisit, erityisesti pessimismiä tihkuva Helena kirjoittaa, tuovat ajoittain mieleen CMX:n ja A.W. Yrjänän koleuden.

Lyriikat heijastelevat itsetutkiskelua, sitoutumisen pelkoa ja omaa elämäänsä elävää kaaottista kaupunkia. Biisit muistuttavat dramaattisia kuvaelmia sanoitusten ja musiikin kiertäessä samaa levottomuuden noidankehää.

Parhaiten toimivat vähemmän paatokselliset, hetkittäin svengaavat Talo puiston laidalla ja Liikennekaaos. Helena kirjoittaa ja Sairaana… edelleen luottavat päällekäyvään pauhuun sanoman välittäjänä ja kulkevat valitsemaansa tietä varsin taitavasti.

Hiljainen Berliini kuulostaa tarkoituksella hankalaksi tehdyltä levyltä. Siitä ei ole helppo pitää, eikä se ole ainakaan ”ihan kiva”. Plussapisteitä mahdottoman sievistä levynkansista.