Balladijazzin utuinen uusi suunta.
Miltä kuulostaa pianolla säestetty levyllinen pehmeästi laulettuja jazzlauluja, joissa ei ole traagisia loppuja? Jos ajatus vaikuttaa kiinnostavalta, tutustu José Jamesiin.
Princen kotikaupungissa Minneapolisissa kasvanut José James päivittää Nat King Colen aikaisen balladiosaston 2000-luvulle. Hiphopilla musiikinteon aloittanut James säilyttää valitsemansa ututyylin loppuun saakka esikoisalbumillaan. Jotkut saattavat kokea The Dreamerin iholle tulevan pianobaarisoundin vanhahtavaksi, mutta Jamesin musiikki ei kosiskele ketään. Kyse on vain puhtaasti halusta soittaa retrojazzia.
James uppoutuu perinnemaailmaan niin perusteellisesti, ettei levyn loputtua tule mieleenkään, olisiko tässä pitänyt olla mukana konerytmejä tai sampleja, jotta tätä sietäisi kuunnella ylihuomennakin.
Esikuvikseen James on nimennyt John Coltranen ja Thelonious Monkin. Coltranelta hän on ottanut enemmän asennetta tekemiseensä kuin sovituksellisia ideoita. Monk kuuluu komeana bändin soitossa.
Sentään yhdessä kappaleessa, Park Bench Peoplessa, James päästää pintaan hieman rap-juuriaan.