Joan as Police Woman – To Survive

17.06.2008

Taustamuusikon toinen sooloalbumi on lähes yhtä ihana kuin esikoinen.

Joan as Police Woman on muun muassa Antony and the Johnsonsin sekä Rufus Wainwrightin taustalla musisoineen Joan Wasserin sooloprojekti. Virallisesti Joan as Police Woman on trio, jossa vaikuttavat Wasserin lisäksi basisti Rainy Orteca sekä rumpali Parker Kindred. Wasser vastaa kuitenkin kappaleiden säveltämisestä ja sanoittamisesta, jonka lisäksi hän laulaa sekä soittaa pianoa ja kitaraa.

Onneksi Wasser ei ole tyytynyt rooliinsa taustamuusikkona, vaan hellii kuulijoita jo toisella sooloalbumilla, joka jatkaa kahden vuoden takaisen Real Life -debyytin viitoittamia teitä. Wasser luottaa rauhalliseen ja kauniiseen ilmaisuun, joka on vähäeleistä mutta vangitsevaa.

Wasserin musiikki on ehdottoman kaunista olematta imelää. Se on myös persoonallista ja mielenkiintoista olematta teennäistä tai alleviivaavaa, ja siihen pystyneitä naisartisteja ei ole liiaksi asti.

Debyytillään Wasser duetoi Antony Hegartyn kanssa. Tällä kertaa duettokumppaniksi on päässyt Rufus Wainwright kappaleessa To America, joka kuuluukin levyn helmiin.