Jonden laiffi on raffii.
Levyn avaava nimikappale nolostuttaa. Jonde toistelee siinä kyllästyneellä äänellä, kuinka ”täs on ollu kaikenlaista”, ja saa kuulijan pyytämään mielessään anteeksi levyn kuuntelua. Jondea ei varmastikaan voi laiskaksi syyttää, mutta musiikin tekemisen motiiviksi ei välttämättä riitä oman ahkeruuden todistelu.
Näyttelijä Joonas Saartamona tutuksi tullut Jonde on epäilemättä karismaattinen ja itsevarma esiintyjä. Hyvältä räppäriltä vaaditaan kuitenkin myös sanavalmiutta ja persoonallista ääntä. Jondella on paljon asiaa, mutta hyökkäävä esitystapa ei tuo sanomaa perille. Puppa J:n vahvistama Kummituslaakso nosti hyvän ensisinglen tavoin odotukset ennakkoon korkealle, mutta valitettavasti levyn muutkin ansiot lankeavat pääosin vieraileville artisteille.
Jake Da Braken ja Polar Soulin tuottamat taustat ovat parhaimmillaan ilmavan tuhteja. Jonden iskuille rakentuva riimittely ei kuitenkaan tarjoa tarpeeksi monipuolista vastapainoa pelkistetyille biiteille. Runsas finglishin käyttö tuo mieleen vuosituhannen vaihteen suomihiphopin. Kun suomen on todistettu jo aikaa sitten taipuvan rap-ilmaisuun, äidinkielen murjominen saa voimaan pahoin.