Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo: Vyötä kupeesi ja tule! – Täysin omassa maailmassaan

”Tosin ei tämä albumi ole pelkästään sympaattinen – sehän on termi, joka liitetään akustista kitaraa hymyillen soittaviin runotyttöihin. Keskitalo osaa myös ärsyttää”, kirjoittaa Annastiina Airaksinen arviossaan.

Teksti: Annastiina Airaksinen, kuva: Helmi Levyt

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo: Vyötä kupeesi ja tule!
Helmi Levyt

Lauluntekijäkummajaisen uutuus on ylistysvirsi keskittymiselle.

Joose Keskitalo on oivallinen esimerkki siitä, kuinka omaperäinen on harvoin täydellistä. Tämä mies ei varmasti pääsisi jatkoon, jos hän ärrävikoineen ilmestyisi lausumaan laulujaan kitaransa kanssa Idolsiin. Keskitalo laulaa sen verran omituisella, menninkäisen muminaa muistuttavalla tyylillä, että radiokanavasurffailijaa on tuskin toivoa saada vakuuttumaan.

Mutta näistä saavutuksista musiikissa ei pidäkään olla kyse. Mene säkin sisään -kappale edustaa mantroineen sitä Joosea, joka saa kuulijan huomaamattaan hyräilemään mukana. Musiikki on parhaimmillaan hypnoottista. Levylle on saatu vangittua jotain alkukantaista, vähän samaan tapaan kuin kirjailija Johanna Sinisalo laittaa suomalaisen metsän taruolennot luikkimaan romaaneihinsa.

Joosen kappaleet eivät voisi olla paljon yksinkertaisempia, mutta näin ne toimivat varmasti myös soolona kynttilänvalossa esitettyinä. Taustabändiksi häivytetty Kolmas maailmanpalo puoltaa paikkaansa tuomalla kokonaisuuteen väriä. On hyvä, että on joku vaskeineen herättelemässä nokkamiestä – Keskitalolla kun on laulaessaan taipumus käpertyä sisäänpäin ja kukaties unohtaa yleisönsä.

Kenties juuri omissa maailmoissaan ajelehtiminen tekee Joose Keskitalosta niin helposti lähestyttävän ja vaarattoman artistin. Ainakin jos on päässyt yli alkuhämmennyksestä, eikä enää pelkää musiikkimaailman sympaattista kummajaista.

Tosin ei tämä albumi ole pelkästään sympaattinen – sehän on termi, joka liitetään akustista kitaraa hymyillen soittaviin runotyttöihin. Keskitalo osaa ärsyttää. Levy etenee laahaten, eikä kuulija alkuun meinaa löytää kappaleista tarttumapintaa. Vyötä kupeesi ja tule! ei olekaan omaksuttavissa taustamusiikkina. Se on ylistysvirsi keskittymiselle. Mikäli jaksaa pysähtyä kuuntelemaan, saa kuulla mystisiä tarinoita.

Vyötä kupeesi ja tule! on pohjimmiltaan haikea albumi. Paras esimerkki sen pimeästä puolesta on uhkaavaksi paisuva Aleksander Aava. Mutta ei Keskitalo onnistu pelottelemaan. Hänhän vain manaa mielikuvituskaverilleen.