Maailman ainoita toimivia jälkigrungebändejä
Vaikka Jud on kolmihenkinen yhtye, bändi henkilöityy vahvasti kitaristi-laulajaansa David Judson Clemmonsiin, jonka mukaan yhtye on myös nimetty. Internet paljastaa, että Clemmons on vääntänyt musiikkia enemmän tai vähemmän yksin jo vuodesta 1993, ja Judkin on ollut kasassa vuodesta 1995.
Pöydänkulmalla lojuneen levyn kansikuva jäi vaivaamaan jo ennen kuuntelua. Vahakasvoisessa punaisessa demonihahmossa on jotain todella pelottavaa, ja ehdin jo pelätä, millaista industrial-noisea Sufferboy sisältää.
Tosiasiassa Judin musiikki on raikkaan vihaista grungemetel-poppia, joka kuulostaa yllättävän omaperäiseltä varsin tavanomaisista rakennusaineista huolimatta. Lopun balladiosasto kuitenkin pilaa mainion kokonaisuuden. Esimerkiksi Chasing the Pain Away ja Satisfy ovat todella ponnettomia esityksiä. Parhaimmillaan, kuten raivokkaassa Bright White Lightissa ja lohduttomassa Acceleratessa, bändi on kuin vaarallinen versio Foo Fightersista.