Klassisella ja rockilla ei oikein synkkaa.
Kieltämättä mielenkiintoinen konsepti on ottaa selkeän omaleimaisen ilkikurinen rock-mies ja epälaulaja Kauko Röyhkä, ja naittaa miehen ulosanti ja biisit jousiorkesterisovituksiin.
Harmillista kyllä, yhteispeli ei oikein toimi, suurimmaksi osaksi Röyhkän ”elämänmakuisten” (lue: puolihuolimattomien) tulkintojen vuoksi. Mies rähistelee biisinsä samaan tyyliin kuin bändinsäkin kanssa, mutta rock-tyyli ei tässä kontekstissa toimi.
Vellu Hakosalmen johtama Mikkelin kaupungin jousiorkesteri esittää Hakosalmen pääosin oivalliset sovitukset varsin hienosti. Orkesteri tuo mieleen kuvitteellisen kauhuelokuvan scoreraidan – tämä on tietenkin kehu, ja kelpo sovitusten ja sävellysten ansiota.
Itse maestron tulkinnan kanssa sävykäs musiikki on paikoin aika pahassa ristiriidassa, ja pahimmillaan tuntuu kuin laulaja ja orkesteri esittäisivät eri kappaleita.
Potentiaalistaan huolimatta Zaia ei nouse läheskään niin jylhään lentoon kuin voisi toivoa. Hienoudesta on kyllä viitteitä, mutta valitettavasti yksikään raita ei ole erityisen hekumallinen. Observatorion mäellä, Lauralle ja muut rauhallisemmat kappaleet onnistuvat parhaiten.