Keane – Live

14.12.2007

Vara-Coldplay tunnelmoi Lontoossa.

Haikean lennokasta pianopoppia soittavan Keanen karisma ei aivan riitä kantamaan Lontoon 02:ssa viime heinäkuussa soitettua hallikeikkaa loppuun asti, mutta yritys näillä kolmella nössöllä on kova.

Alkoholiongelmista kärsinyt laulaja Tom Chaplin on mainiossa vireessä, mikä pelastaa paljon. Hassunnäköisen nuorukaisen kuoropoikamaisen kuulas ääni täyttää tilan hienosti. Tim Rice-Oxleyn levoton venkoilu pianon ääressä sen sijaan on sietämätöntä katsottavaa.

Hopes & Fears -debyytin hiteistä Everybody’s Changing, We Might as Well Be Strangers ja Bend and Break esitetään jo alkukeikasta. Ote herpaantuu heikkotasoisempien uudempien biisien kohdalla, mutta viimeistään Somewhere Only We Know palauttaa homman ruotuun. Yleisöäkin uskalletaan syyllä laulattaa, sen verran iso brittihitti on kyseessä.

Ekstroissa piipahdetaan soundcheckissä, ja lyhytelokuvaakin on bändistä tarjolla. Keanen konsertti on hyvä osoitus siitä, että ilman sitä ainaista sähkökitaraa voi pärjätä isollakin lavalla.

Lisää luettavaa