Kings of Leon: Come Around Sundown – Taka-askel ja hyppy eteenpäin

”Kings of Leoniin on yhä jotenkin vaikea suhteutua. On vaikea tietää koska veljesten tyylitaju pettää ja koska he muuten vain pitävät hauskaa kuulijan kustannuksella”, kirjoittaa Samuli Knuuti arviossaan.

Teksti: Samuli Knuuti, kuva: Sony Music

Kings Of Leon
Come Around Sundown
RCA

Harva bändi aloittaa albuminsa kappaleella nimeltä The End, mutta Kings Of Leon onkin elänyt aina ihan oma aikakäsityksensä mukaan.

Esikoislevynsä Youth and Young Manhood (2003) kannessa muusikot näyttivät kuontaloineen niin karvaisilta, että jopa 1970-luvulla se olisi tuntunut liioittelulta. Yhtye kuulosti kolmelta Yhdysvaltojen syvässä etelässä kasvaneelta kiertävän pastorin pojalta (yhdellä serkulla vahvistettuna), jotka olivat varttuneet vanhoilla Lynyrd Skynyrd -levyillä ja käärmeöljyllä ruokittuna. Mitä he olivatkin.

Tuolloin seitsemän vuotta sitten yhtye tuntui retro-vitsiltä, temppubändiltä, mutta viisi vuotta myöhemmin ketään ei enää naurattanut. Kaikessa hiljaisuudessa Followillin veljekset olivat käyneet parturissa, hioneet biisinkirjoitustaitojaan ja ympänneet mukaan vaikutteita modernin vaihtoehtorockin koko kirjosta, aina Pixiestä U2:n.

Jättimenestystä seuraava Come Around Sundown ei kuitenkaan ole se vaikea viides levy, jota edellä mainittu The End loppua lupailevine teksteineen, suihkukonekitaroineen ja stadiondynamiikkoineen enteilee. Itse asiassa albumi on sekä taka-askel että hyppy eteenpäin Only by Nightin hittihakuisuudesta.

Pompöösin alun jälkeen yhtye riisuu ympäriltään pöhöä ja palaa kohti juuriensa southern boogieta, mutta napsii sekaan maustehyllyltä kuin sokkona mukaan yllättäviä vaikutteita. Kun mukaan mahtuu hyppysellinen doo-wopia (Mary), The Killersiä (The Face) ja Vampire Weekendiä (Pony Up), kutittaa kuulijan sisäkorvaa niin, että tasapaino alkaa heittää.

Silti Kings of Leoniin on yhä jotenkin vaikea suhteutua. Kuten single Radioactivity ja sen videon suorastaan loukkaava karikatyyri bändistä mustien lasten kansoittaman Tennesseen valkoisina jeesuksina muistuttaa, on vaikea tietää koska veljesten tyylitaju pettää ja koska he muuten vain pitävät hauskaa kuulijan kustannuksella.

Vai kuinka muuten he nimeäisivät päätösraidan (ja todennäköisimmän hitin) nimellä The Pick-Up Truck, mikä on vähän kuin Lauri Tähkä kutsuisi uutta singleään nimellä Avopaku?

Arvio on julkaistu Rumbassa 14/10