Kkane – From the Westwing

06.08.2008

Mies Hoedownin, Lännen-Jukan ja Ninni Poijärven varjosta löytää itsensä toisella levyllään.

Nimellä Kkane levyttävä Mika Kuokkanen on kulkenut pitkän polun. Rubato Musicin vuonna 2003

julkaisema debyytti tuntuu hyvinkin kaukaiselta, ja syystä. Tuon levyn kannessa komeilleet aurinkolasit ja nahkatakit sopivat sittenkin Kuokkaselle hieman huonosti.

Debyyttilevyn tiimoilta annetuissa haastatteluissa mies puhui Jackson Brownesta, jonka vaikutus kuuluu oikeastaan vasta nyt, kaikkein paljaimmin jo debyytille levytetyssä avainkappaleessa Invisible Wall. Kuokkanen on halunnut äänittää sen uudestaan tälle levylle, tässä uudessa kontekstissa, ikään kuin puhkaistakseen tuon näkymättömän seinän. Uusi latinalaishenkinen rytminen elementti avaa kappaleen, ja se nousee lentoon.

Kun Ninni Poijärven ääni ja viulu tulevat mukaan kertosäkeessä, ollaan aivan eri maisemissa kuin debyytillä. Ei nyt ihan Gram Parsonsin ja Emmylou Harrisin tasolla, muttei kaukanakaan. Sille tasolle päästään upealla Silence of the Nightilla. Restless Feet taas on kuin James Tayloria parhaimmillaan.

Työskennellessään näinä viitenä vuonna erilaisissa roots-projekteissa Kuokkanen on kerännyt ympärilleen vaikuttavan joukon, joka soittaa kuin Laurel Canyonissa konsanaan: rentoutuneesti ja vapautuneesti. Uskaltavat jopa tarttua kaikkein pyhimpään, eli Neil Youngin Heart of Goldiin! Ja selättävät senkin, rennosti ja jotain uutta mukanaan tuoden.

Jos tässä maassa tehdään tänä vuonna parempi roots-levy, minä syön hattuni.