Vitunko takia näitä levyjä ei voi nimetä? Mahtoivatko Kornin miekkoset unohtaa, että heidän debyyttilevynsä oli myös nimetön? No, tämä nimeltään olematon levy pelastaa nahkansa olemalla sisältönsä puolesta yllättävän rikas albumi. Mieltäni hämäävät kummalliset ennakkotiedot siitä, että uusimman kiekon oli määrä olla bändin raskain. Sitä se ei nimittäin ole, päinvastoin.
Koska nu-metal on kuollut ja Kornin tavaramerkkiriffi kuluneempi kuin Mustajärven Paulin maksa, on todella piristävää, että bändin yleissointi on muuttunut pakotetun raskaasta synkän nyrjähtäneeksi popiksi. Melodiatkin ovat päässeet esiin niiden ansaitsemalla tavalla. Biisit kuten Love and Luxury tai Kiss heijastelevat bändin pitkään tunnustettua rakkautta The Cureen ja muihin 1980-luvun tummanpuhuviin suosikkiryhmiin.
En silti haluaisi puhua uudesta alusta, sillä musiikin tunnistaa helposti Kornin tekemäksi. Toisaalta bändiä olisi niin helppo haukkua 1990-luvun lökäpöksymetallin reliikiksi, mutta nämä nelikymppiset rastapäät ovat kiistämättä onnistuneet tekemään sävykkään ja lukuisia laatubiisejä sisältävän levyn.