Kotiteollisuus – Murheen mailla 1996–2007

23.11.2007

Musiikillinen vastine triplamakkaraperunoille ja tuopilliselle jallua.

Koko kansan herrasmiesten 47 biisiä sisältävää Murheen mailla -kokoelmaa voi liioittelematta luonnehtia tuhdiksi paketiksi. Vauhtiin päästyään tuotteliaana pysynyt ja suosiotaan jatkuvasti kasvattanut kolmikko on tehnyt hienon uran reilussa kymmenessä vuodessa. Ja vaikka viime vuosina bändin voikin nähdä urautumisena, virtaviivaistunutta biisintekotaitoa ja omaan soundiin luottamista voi nimittää myös ammattitaidoksi.

Murheen mailla on kasattu huolella. Kaavamaisuuteen taipuvan hittimateriaalin lisäksi se tuo hienosti esiin Kotiteollisuuden omaehtoisen vittumaisuuden ja karut juuret – jotka ovat lopulta yllättävänkin suuressa osassa.

Ensimmäisellä levyllä luodattu harvinaisempi materiaali esittelee varhaisvaiheita, eli noloa mutta antaumuksellista Brüssel Kaupallisen jäljittelyä, uudelleenluentoja ja kelpoja irtobiisejä, kuten yksi bändin parhaista biiseistä, +-0.

Mukiinmenevänä täkynä on aiemmin julkaisematon Valomerkki. Vähintäänkin epäkorrektisti tulkittu, muinoin piilobiisiksi kätketty ”Trilogia bassolle, rummuille, kitaralle ja laululle” on hulvattomuudessaan varsin kuulemisen arvoinen teos.

Seikkaileva biisijärjestys tuo pläjäykseen mainiosti syvyyttä, eikä liveversioita, noita kokoelmien vakioturhakkeita, ole mukana lainkaan. Kansien tietosisältö on harmillisen nihkeä. Mukaan olisi sopinut myös artikkeli tai pari bändin omasta No Sori! -lehdestä.

Lisää luettavaa