Kotoisat sävyt – Tunnetko rytmin sisko?

12.10.2008

Hyväntuulista ja kujeilevaa rock’n’rollia.

Kotoisat sävyt on mielenkiintoinen ja raflaava uusi tuttavuus Pohjois-Suomesta, tarkemmin määritellen akselilta Tornio–Oulu. Promokuvien perusteella jokseenkin hippihenkisen viisikon materiaali on railakasta bluesilla maustettua rockia. Pääbiisinikkarina on toiminut laulaja Antti Karjalainen, ja laulujen kielenä on luonnollisesti suomi.

Yhtyeen, joka kertoo ajavansa ennemmin fillarilla kuin autolla ja asuvansa mieluummin teltassa kuin hotellissa, on pakostakin oltava melko maanläheinen. Juuri sellainen Kotoisat sävyt onkin. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta rehellistä ja hivenen leikittelevää. Levyltä kuuluu aito soittamisen riemu. Bändi osoittaa hallitsevansa myös pikkunokkeluudet: kansivihkon kiitoslistassa mainitaan kaikki naiset, sekä omat että vieraat.

Etenkin biisit Mun fillari ja Kadullasoittajan laulu osoittavat samanlaista kujeilua ja svengiä kuin Tehosekoittimella aikanaan oli. Meno on läpi levyn varsin metkaa ja mukaansatempaavaa, joten kyllä, ainakin tämä sisko tuntee rytmin.