Kriitikkokaarti kurnuttaa: Rumban avustajat perehtyivät Daft Punkin raivokkaasti hypetettyyn singleen

22.04.2013

Jos on sattunut viime viikkoina eksymään millekään kansainvälisille musiikkisivustoille, ei ole voinut välttyä DAFTPUNKJULKAISEEKOHTAUUDENSINGLEN-hehkutukselta. Viime viikolla se Get Lucky -biisi nyt sitten julkaistiin, vaan oliko se lopulta mistään kotoisin? Oskari Onninen, Samuli Knuuti, Teemu Fiilin, Anton Vanha-Majamaa ja Tuukka Hämäläinen kertovat mielipiteensä.

Kuva: Virgin

”Biisi on hyvä, mutta kaikista maailman jättiläisbändeistä edes Daft Punkin olisi tohtinut keksivän jotain uutta. Homework ja Discovery veivät yhden kehitystien niin pitkälle, ettei niiden polkujen uudelleenravaaminen kannata. Oli kyse kuinka hyvästä nostalgiasta tahansa, siihen ei saisi tyytyä. Bändin viittaukset tulevan levyn yhteyksistä Todd Rundgrenin A Wizard, a True Star -häröpalloalbumiin tuntuvat tältä pohjalta tyhjältä markkinointihöpinältä. Sopii toivoa, että itse albumi antaa enemmän.”

– Oskari Onninen

”Herkuttelin pitkään ajatuksella, että uusi Daft Punk -studioalbumi olisikin kaiken ennakkorummutuksen ja kahdeksan vuoden jälkeen vain Human After Allin toisinto, kahdessa viikossa kokoon sutaistu tanssimusiikin dekonstruktio / hätäpaska (viivaa yli tarpeeton vaihtoehto). Sen sijaan Get Lucky kuulostaa Chicin ja N.E.R.D.in yhteisprojektilta, jolla Daft Punkin robotti käy kääntymässä ovensuussa viimeisen puolentoista minuutin aikana. Paitsi paremmalta.”

– Samuli Knuuti

”En tiedä, olenko vähemmistössä, kun Daft Punkin tekemiset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Ilmeisen kuumeisesti odotettu Get Lucky vain vahvistaa mielikuvaa yhtyeestä, jonka luovasta huipusta on jo 12 vuotta. Aina ihanan Pharrell Williamsin laulama single on maailman turvallisinta ja keskinkertaisinta diskoretroilua, johon ei montaa napinpainallusta vaadita. Jos Daft Punk olisi halunnut vielä yrittää luoda nahkansa relevanttina artistina, olisi vanhoista dogmeista pitänyt rohkeasti irtautua. Tällä biisillä ei uusia faneja rohmuta, ja vanhatkin alkavat varmasti kyllästyä.”

– Anton Vanha-Majamaa

”Tunnen Daft Punkin tuotantoa aika heikosti, mutta ainakin näin ulkopuoliselle tämä uppoaa kyllä. Hyvin alkoi jalka vipattaa tahdissa. Pehmeästi funkahtava ja törkeän tarttuva kertosäe. Säkeistöt vähän lyhykäisiä suhteessa kertoon. Tekstiinkin on laitettu jotain ajatusta, vaikka bilebiisi kyseessä onkin. En voi olla näkemättä 1980-luvun neonvärejä.”

– Tuukka Hämäläinen

”Tuttava- ja kollegapiirissäni tuntuu olevan tämän hetken suosikkijuttu mollata Get Luckya siitä, ettei siinä ole mitään uraauurtavaa tai erikoista. He ohittavat kuitenkin sen faktan, että kappale on aivan erinomaisen toimiva popbiisi. Sellaisia ei julkaista ikinä turhan paljoa. Joo, onhan se ihan totta että albumin ennakkohypeä on luotu aivan kohtuuttomasti netissä, mutta ei se tätä kappaletta huononna.”

– Teemu Fiilin

Mistä on puhe? Kuuntele alta:

Lisää luettavaa