Kuuntelimme Dondan ettei teidän tarvitse – arviossa Kanye Westin uusi albumi

"Kanye Westin kymmenettä albumia ympäröinyt sirkus otti viimein niskalenkin musiikillisista ansioista", kirjoittaa Jukka Hätinen.

31.08.2021
Kanye West - Donda
Universal
4,0 / 10

Kanye Westin kymmenettä albumia ympäröinyt sirkus otti viimein niskalenkin musiikillisista ansioista. West on toki aiemminkin lipsunut itselleen asettamista aikatauluista, julkaissut keskeneräistä materiaalia ja hänen kontroversiaalit tempauksensa ovat hyvin dokumentoituja. Tähän saakka artistin taide on lopulta aina kantanut myrskyjen lävitse. Kaksituntista Dondaa kuunnellessa dominoiva ajatus on: ei enää.

Dondan oli määrä ilmestyä heinäkuun lopussa. West järjesti albumin kuuntelutilaisuuden atlantalaisella stadionilla, mutta jätti levyn julkaisematta ja jäi hortoilemaan hallin uumeniin sukkahousut päässään. Seuraava kuuntelutilaisuus ja julkaisupäivä asetettiin elokuun alkuun, ja yhä harvempi yllättyi, kun levyä ei löytynyt suoratoistopalveluista.

Donda ilmestyi sunnuntaina. West tosin kiirehti väittämään, että levy-yhtiö julkaisi sen ilman hänen hyväksyntäänsä. Sitä edelsi kolmas ja hämmentävin kuuntelutilaisuus viime perjantaina.

Kanye West oli rakennuttanut lapsuudenkotinsa replikan kotikaupunkinsa Chicagon jalkapallostadionille. Musiikin kuuntelun lisäksi West muun muassa sytytti itsensä tuleen ja meni seremoniallisesti naimisiin tulevan ex-vaimonsa Kim Kardashianin kanssa samalla kun lapsuudenkodin kuistilla hengailivat homofobisten kommenttiensa vuoksi nousukiitonsa seinään rysäyttänyt Dababy ja lukuisista seksuaalirikoksista syytetty Marilyn Manson.

Molemmat myös vierailevat Donda-albumilla. On vaikea nähdä tätä minään muuna kuin Kanye Westin messiaskompleksin oireena: hän kokee olevansa oikeutettu hengailemaan näiden ”roistoiksi” leimattujen kanssa, kenties kykeneväinen pelastamaan heidät. (Toista poskeaan West ei kuitenkaan käännä, se nähtiin taas hänen lapsellisissa reaktioissa Draken sivallukseen Trippie Reddin Betrayal-kappaleella. Sen sijaan että West olisi vastannut esimerkiksi uudella levyllään Drakelle, hän postasi kiukkuisen screenshotin someen ja paljasti kanadalaisen kotiosoitteen.)

Dababyn tapauksessa on enemmän harmaan sävyjä kuin Marilyn Mansonin. Jokainen rap-musiikin kuuntelija on joutunut perustelemaan itselleen seksistisen sisällön kulutuksen jollain tapaa – minäkin, tietenkin. En tiedä onko yksittäisen räppärin ristiinnaulitseminen oikea tapa lähteä purkamaan misogyniaa ja homofobiaa, jotka ovat voineet näihin päiviin asti varsin hyvin rap-musiikissa. Ja kun urakka on nyt alkanut, miten se jatkuu tästä eteenpäin? Miten kurjista oloista kumpuava karkea taide kesytetään sisäsiistiksi tylsyttämättä sen terää? Canceloimalla tuskin.

Dababy ei ole kuitenkaan pyytelemässä anteeksi, vaan sovittaa Donda-albumin Jail, Pt. 2 -kappaleella itselleen marttyyrin viittaa. Koko albumin kuvottavimmat rivit kuuluvat: ”I said one thing they ain’t like, threw me out like they ain’t care for me / Threw me out like I’m garbage, huh? / And that food that y’all took off my table / You know that feed my daughters, huh?”

Kanye West lienee yksi misogynistisimmistä tekstittäjistä valtavirtaräpin saralla, pois lukien aivan viimeisimmät hihhulivuodet. Dababyn uhriutumiselle alustan tarjoamalla West todistaa, että mihinkäs tiikeri raidoistaan.

”Guess who’s goin’ to jail tonight?”, laulaa Marilyn Manson samaisella kappaleella. Siis sama Marilyn Manson, jolle levy-yhtiö ja agentuuri antoivat kenkää ja jolla on käynnissä ainakin neljä oikeusjuttua seksuaalirikoksista. Kanye Westille lienee turha osoittaa kysymystä, mutta kiinnostaisi kuulla maailman suurimman levy-yhtiön Universalin kommentti aiheesta: millaisen viestin Marilyn Mansonin musiikin julkaisu antaa hänen uhreilleen tai naisille yleisesti? Suomen Universalin tiedotteessa kerrotaan, että albumi ”kuhisee nimekkäitä artistivieraita”, mutta Marilyn Mansonia ja Dababya ei mainita nimeltä.

Gospel on kuulunut vaikutteena Kanye Westin musiikissa ainakin Jesus Walks -kappaleesta (2004) lähtien, mutta tuli elimelliseksi osaksi hänen musiikkiaan The Life of Pablo -albumin (2016) myötä. Jesus Is King (2019) ja IMAX-teattereissa esitetty elokuva olivat kristillisen räpin kontekstissa varsin vaikuttava audiovisuaalinen teoskokonaisuus. Closed on Sunday oli samalla huolestuttava merkki: tämäkö on se lyriikan taso, johon West pystyy ilman törkeyksien laukomista. Maallisempikin Westin kuuntelija kääntyi rukoilemaan jumalalta, että räppärin jeesustrippi olisi Jesus Is Kingin myötä käsitelty.

Dondalla uskonnollinen paatos saa vielä massiivisemmat mittasuhteet. Hieman kärjistettynä: leijonanosa albumista on urkua, kuoroa ja mies puhumassa itselleen omasta uskostaan. Monet vierailijoista tuovat tervetulleita perspektiivejä ja puhaltavat kappaleeseen eloa, kuten vaikkapa Jay Electronica mainiolla Jesus Lord -kappaleella, mutta Westin omat säkeistöt ovat suurimmaksi osaksi todella tympeää yksinpuhelua. Tekee mieli huutaa halleluja, kun West räppää Hurricane-kappaleella rahasta ja naisista.

Lukumäärässä kolmattakymmenettä kellottava ja erittäin nimekäs vierailijakatras saisi albumin kuulostamaan enemmän Westin kuratoimalta soittolistalta kuin ylipitkältä albumilta, ellei West itse muistuttaisi kuuntelijaa sisäänpäin kääntyneillä monologeillaan. 20th Century Steel Bandin klassikkosämpleä kierrättävässä Heaven and Hell -kappaleessa West kertoo pelastavansa kuuntelijat musiikillaan, sillä onhan Herra hänen luotiliivinsä. Syntyvä mielikuva ei ole vahva ja karismaattinen johtaja vaan hienkatkuiseen pukuhuoneeseen lukittautuneen miehen harhat.

Sämplediggareille Donda voi olla aarreaitta, mutta liian usein kappaleet jumittuvat näköalattomiksi velloessaan paikallaan. Yli sadan minuutin mitta, yksipuolinen aihemaailma ja eri versiot samoista kappaleista korostavat kuuntelukokemuksen raskautta ja osoittavat että Kanye Westin taiteellinen visio on tällä kertaa synonyymi itsekritiikittömyydelle.