Laurila – Boyhood

19.01.2007

Tähän pitäisi keksiä jotain nokkelaa poikuuden menettämisestä.

Janne Laurilan ilmeisestikin itsensä mukaan nimeämän yhtyeen ensimmäinen albumi Boyhood on looginen askel siitä, mihin Office Building jäi. Laurilan ilmaisu on pari piirua suoraviivaisempaa ja neuroottisemmin pörisevää kitararockia kuin edellinen yhtye edes loppuaikoinaan.

Tämä ei ole aivan pelkästään hyvä uutinen. Yksinkertaisimmissa rockeissa (Anyone Anywhere, Genius on the Run) Jannen upea ääni hukkuu sinänsä miellyttävään kitarasurinaan. Pahimmillaan vokaalit kuulostavat yhtä ohuilta kuin millä tahansa arvalla valitulla kotimaisella indie-bändillä. Resurssien haaskuuta!

Meille alkuaikojen Office Buildingia fanittaneille maistuvat helpoimmin kauniit hiturit kuten levyn keskivaiheilla tunnelmaa rauhoittavat Endless Summer ja Nervous. En silti lähtisi haikailemaan mihinkään menneeseen. On mahtavaa, että Laurilalle on jo Boyhoodilla löytynyt näin oman kuuloinen, näin lihaksikas ja reipas soundi. Esimerkiksi hittipotentiaalia sykkivällä Number Downilla Laurilan uus-rockaavuus ja vokalistinsa melodramaattinen kailotus kohtaavat mitä hivelevimmin.

Lisää luettavaa