Levyarvio: Olisipa joku sanonut ajoissa Neil Youngille, että mieti nyt vielä hetki

”Storytonen kymmenen kappaletta on äänitetty yhdessä lähes satapäisen orkesterin tai big bandin kanssa. Orkesterisovitukset ovat pompöösejä ja ylimitoitettuja, big band -biisit puolestaan rasittavan keskinkertaisia rallatuksia”, kirjoittaa Juha Wakonen arviossaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 10/14.

Neil Young: Storytone
Reprise

Liikaa kaikkea.

Neil Young on ollut jo hyvän aikaa siinä asemassa, ettei hänen tarvitse perustella tai selittää tekemisiään. Oli kyse musiikkiformaateista, sähköautoteknologiasta tai musiikin tekemisestä, Youngilla on sekä vahvat mielipiteensä että oma patenttiratkaisunsa. Valitettavasti nämä eivät vain aina osu maaliinsa. Kokeneinkin muusikko hyötyisi siitä, että joku olisi kyseenalaistamassa päätöksiä.

Storytone on hyvä esimerkki tästä. Olisi toivonut jonkun käyneen sanomassa Neil-sedälle, että mieti ja kypsyttele hommaa vielä tovi.

Levyn kymmenen kappaletta on äänitetty yhdessä lähes satapäisen orkesterin tai big bandin kanssa. Orkesterisovitukset ovat pompöösejä ja ylimitoitettuja, big band -biisit puolestaan rasittavan keskinkertaisia rallatuksia.

Liian harvoin iso orkesteri onnistuu luomaan Youngin epävireisen ulosannin ympärille todellista dramatiikkaa – mihin on varmasti syynä se, että jousisovitukset kuulostavat vanhoista Disney-elokuvista lainatuilta. Näin uuvuttavaa melodraamaa ei tosin löydy edes Bambista.

Juha Wakonen